T24: Ulkoterasseista toivotaan koronan kurittamien Tallinnan kahviloiden ja ravintoloiden pelastusta

Thea Ekholm

Viron hotelli- ja ravintolayhdistyksen toimitusjohtajan Ain Käppin mukaan kahviloiden ja ravintoloiden ulkoterassien pitäisi saada avautua ensimmäisinä kevään koittaessa.

Näin ihmiset voisivat istua turvallisesti raikkaassa ulkoilmassa, jossa koronavirus ei leviä niin herkästi. Asiasta kertoi Viron yleisradio.

Käppin mukaan ulkoterassien avaaminen olisi myös parempi päätös kahviloille ja ravintoloille kuin pelkkä take away -myynnin salliminen.

– Mielestäni tämä olisi kohtuullinen ratkaisu säiden lämmetessä ja ennen kuin kahvilat ja ravintolat voivat avata taas ovensa normaalisti. Monissa muissakin maissa on toimittu näin, että asiakkaiden oleskelu terasseilla on sallittu. Olisi erittäin järkevää menetellä näin myös Virossa, Ain Käpp sanoin Viron yleisradion haastattelussa.

Virossa tällä hetkellä voimassa olevien koronarajoitusten mukaan kahvilat ja ravintolat joutuvat pitämään ovensa kiinni 11. huhtikuuta saakka ja ainoastaan ruoan take away -myynti on sallittua.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut