T24: Virossa muistetaan tänään maaliskuun 1949 kyyditysten uhreja

Thea Ekholm

Maaliskuun 25. päivä vuonna 1949 käynnistyi Neuvostoliiton operaatio Priboi, jonka aikana kyydittiin yli 22 000 virolaista Siperiaan. Operaatio koski myös Latviaa ja Liettuaa, ja yhteensä Siperiaan kyyditettiin Baltian maista noin 90 000 ihmistä.

Viime vuosina maaliskuun 25. päivästä on muodostunut yleinen muistopäivä kyyditysten uhreille ja sitä vietetään sekä Virossa että virolaisyhteisöissä ulkomailla.

Tänään Tallinnassa klo 12 kaupungin kirkkojen kellot soivat kyyditysten uhrien muistoksi ja klo 16 Viron presidentti Kersti Kaljulaid ja oikeusministeri Maris Lauri sytyttävät kynttilän ja laskevat seppeleen Maarjamäen kommunismin uhrien muistomerkille.

Viron historiallisen muistin instituutin toimesta yksi kommunistisen terrorin symboleista, Patarein vankila valaistaan klo 19 alkaen punaiseksi ja sen seinään heijastetaan numerot 1949 ja 20 000.

Lisäksi Tallinnan Vapaudenaukion suurella näytöllä ovat nähtävissä klo 8-23 kaikkien vuoden 1949 kyyditysten uhrien nimet.

Viime vuonna tähän aikaan Virossa oli käynnissä poikkeustila ja ihmisiä pyydettiin sytyttämään muistokynttilä maaliskuun kyyditysten uhreille kotioloissa. Myös tänä vuonna voi jakaa oman kynttiläkuvansa sosiaalisessa mediassa ja liitää siihen hästägin #Mäletame eli me muistamme.

Ennen koronapandemiaa eri puolilla Viroa järjestettiin kyyditysten muistopäivänä perinteisiä kynttilänsytytystapahtumia. Esimerkiksi Tallinnan Vapaudenaukiolle on sytytetty vuosittain yli 20 000 kynttilää.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut