T24: Vuosi 2020 oli Viron mittaushistorian lämpimin vuosi

Vuonna 2020 Virossa saatiin reilusti keskimääräistä enemmän auringonpaistetta. Thea Ekholm

Thea Ekholm

Viron ilmatieteenlaitoksen tällä viikolla julkaiseman meteorologisen vuosikatsauksen mukaan vuosi 2020 oli Viron mittaushistorian lämpimin vuosi.

Viime vuoden keskilämpötila Virossa oli 8,4 astetta, mikä on korkein lämpötila sitten vuoden 1961. Edelliset lämpimän sään ennätykset ovat vuosilta 2015 ja 2019.

Vuonna 2020 Virossa oli noin 1 995 tuntia pitkän aikavälin keskiarvoa enemmän auringonpaistetta. Sadetta saatiin noin 667 millimetriä, mikä puolestaan vastaa pitkän aikavälin keskiarvoa.

Virossa on kirjattu säähavaintoja yli 150 vuoden ajan, eikä koskaan aikaisemmin ole kirjattu näin korkeaa keskilämpötilaan kuin vuonna 2020.

Erityisesti viime vuoden helmikuu oli poikkeuksellisen lämmin ja silloin monet Viron rannikkoalueen sääasemat esimerkiksi Ruhnussa, Kihnussa ja Sorvessa rekisteröivät uusia lämpöennätyksiä.

Useilla sääasemilla helmikuussa rekisteröidyt sademäärät olivat yli kaksinkertaiset pitkän aikavälin keskiarvoon verrattuna, ja monilla asemilla rekisteröitiinkin uudet helmikuun sademääräennätykset.

Myös kesäkuun loppu oli viime vuonna Virossa erityisen lämmin, ja monin paikoin ilman lämpötila oli 27 astetta tai enemmän kahdesta seitsemään päivää peräkkäin.

Viime vuoden marraskuu oli lämmin kaikkialla Virossa ja se oli myös maan mittaushistorian lämpimin marraskuu. Koskaan sen jälkeen, kun säähavaintoja ryhdyttiin Tarton yliopiston toimesta tekemään vuonna 1866, ei ole mitattu yhtä korkeaa keskilämpötilaa marraskuussa.

Myös Suomessa vuosi 2020 oli Ilmatieteenlaitoksen mukaan mittaushistorian lämpimin. Vuoden keskilämpötila oli noin 2,5 astetta pitkän ajan keskiarvoa eli vuosia 1981-2010 korkeampi.

Viime vuonna keskilämpötila oli Suomessa noin 4,8 astetta. Edellinen lämpötilaennätys mitattiin vuonna 2015. Silloin keskilämpötila oli noin 4,2 astetta.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut