T24: Jätevesiseurantatutkimus antaa toivoa koronaviruksen leviämisen hidastumisesta Virossa

Jätevesiseurantatutkimuksen tuoreet tulokset kertovat, että koronaviruksen leviäminen on hidastumassa Keski- ja Etelä-Virossa. Tarton yliopisto

Thea Ekholm

Tarton yliopiston tekemän jätevesiseurantatutkimuksen tuoreet tulokset viime viikolta kertovat, että koronaviruksen leviäminen on hidastumassa Keski- ja Etelä-Virossa.

Koronavirus näkyy jätevesinäytteissä jo useita viikkoja ennen kuin tautipesäkkeitä pystytään tunnistamaan testauksella.

Tutkimuksen johtajan ja Tarton yliopiston antimikrobisten aineiden professorin Tanel Tensonin mukaan koronaviruksen tartuntataso on tutkimustulosten mukaan nyt samanlainen kuin viime joulukuussa.

– Haluamme, että tartuntataso laskee yhtä alas kuin viime marraskuussa. Mutta sillä tasolla emme todellakaan vielä ole ja löytöjen määrä on edelleen suhteellisen korkea. Vasta seuraavat viikot osoittavat, mihin suuntaa tilanne kehittyy, Tenson sanoo yliopiston tiedotteessa.

Virossa 11. maaliskuuta voimaan tulleiden tiukempien koronarajoitusten vaikutukset ovat alkaneet näkyä koronaviruksen leviämisnopeudessa, ja tutkijoiden mukaan tuloksiin voi suhtautua varovaisen optimistisesti.

Esimerkiksi koronaviruksen tarttumista kuvaava R-luku putosi viime viikolla Harjumaan maakunnassa, missä Tallinnakin sijaitsee, alle yhteen ja on selkeässä laskusuunnassa myös muualla Virossa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei virus tartu enää yhtä herkästi kuin aikaisemmin.

Tutkijoiden mukaan tartuntatason on jatkettava laskuaan vielä vähintään kuukauden ajan. Optimaalisen mallinnuksen mukaa, jos kaikki menee hyvin, Virossa voitaisiin olla toukokuun alussa tilanteessa, jossa päivittäisiä tartuntoja olisi enää 200 kappaletta.

Tutkijat peräänkuuluttavat kuitenkin varovaisuutta ja sitä ettei tässä tilanteessa saa antaa periksi liialle optimismille. Tartuntaluvut ovat edelleen hyvin korkeita ja tilanne voi kehittyä kumpaan suuntaan vaan.

Tarton yliopisto kerää jätevesinäytteet joka viikko kaikista maakuntakeskuksista ja yli 10 000 asukkaan kaupungeista.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut