T24: Virossa järjestetään pääsiäisviikonloppuna massarokotukset – Tavoitteena saada kaikki yli 65-vuotiaat rokotettua

Thea Ekholm

Pääsiäisviikonlopun aikana Virossa järjestetään massiivinen koronarokotustapahtuma, jonka aikana on tavoitteena rokottaa kaikki yli 65-vuotiaat sekä riskiryhmäläiset, jotka ovat syntyneet vuonna 1961 tai sitä ennen.

Keskiviikkona Viroon saapui 45 000 annosta AstraZeneca-rokotetta, jotka kaikki on tarkoitus käyttää tulevan viikonlopun aikana. Lisäksi maanantaina saapui 19 890 annosta Pfizer/BioNTech-rokotetta.

Maaliskuun viimeiseen päivään mennessä Virossa oli koronarokotteen ensimmäisen annoksen saanut jo yli 200 000 ihmistä. Lähes 60 prosenttia rokotetuista on saanut Pfizer/BioNTech-rokotteen.

Viron terveys- ja työministeri Tanel Kiik kertoi Twitterissä, että ensimmäisten 100 000 ihmisen rokottaminen kesti Virossa 10 viikkoa, mutta seuraavat satatuhatta rokotettiin vain 3,5 viikon aikana.

Viron sosiaaliministeriön alivaltiosihteerin Maris Jessen mukaan kaikki ketkä Virossa haluavat koronarokotteen, voivat sen saada jo touko-kesäkuun aikana.

– Rokotevalmistajat ovat luvanneet lisätä rokotteiden lähetyskapasiteettia merkittävästi vuoden toisella neljänneksellä, eikä ole mitään syytä olla uskomatta heitä tällä hetkellä. Se hetki, jolloin jokainen, joka Virossa rokotteen haluaa, voi sen saada, saapuu toukokuussa, Maris Jesse sanoi haastattelussa.

Viroon saapui tällä viikolla ennätysmäärä rokotteita, yli 64 000 annosta. Vielä ei ole kuitenkaan saatu vahvistusta siitä, kuinka paljon rokotteita on tulossa vielä huhtikuun aikana sekä touko- ja kesäkuussa.

Tallinnassa Sõlen urheilukeskus ja Tondiraban jäähalli on muutettu rokotuskeskuksiksi. Niissä tehdään rokotuksia jo tulevana viikonloppuna. Myöhemmin on tarkoitus avata kuusi muuta rokotuskeskusta.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Vaihda vapaalle ja tule Vantaalle – täällä on kaikki!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut