Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24 | Viking Linen punaisilla laivoilla pääsee tänä kesänä Hankoon ja Kotkaan

Viking Line on tarjonnut kesäisin lisälähtöjä Helsingistä Tallinnaan vuodesta 2014 lähtien. Ne ovat olleet kaivattu täydennys vuoden vilkkaimpaan risteilysesonkiin.

Tänä vuonna Tukholman liikenteestä tuttu m/s Gabriella tekee heinäkuussa kaksi uniikkia risteilyä Helsingistä Tallinnan kautta Hankoon ja Kotkaan. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Hanko ja Kotka avaavat satamansa Viking Linen matkustajalaivalle.

Hangon Länsisatamassa on harvemmin nähty m/s Gabriellan kokoista suurta matkustaja-alusta.

– Tämä on harvinaislaatuinen tilaisuus sekä paikallisille että matkustajille. Pitkän talven jälkeen uskon, että ihmisillä on tarve saada vaihtelua arkeen ja vaihtaa hetkeksi maisemaa. Kotimaan risteilyillä se on mahdollista todella turvallisesti, Viking Linen myyntijohtaja Kaj Takolander kertoo.

Hankoon m/s Gabriella saapuu perinteisen Hangon Regatan ensimmäisenä kilpailupäivänä, jolloin kaupunki on täynnä tapahtumia. Matkustajat kuljetetaan suoraan Hangon keskustaan, jossa heillä on aikaa viettää koko päivä.

– Meille tämä on jännittävä, uusi mahdollisuus esitellä kaupunkiamme esimerkiksi heille, jotka eivät omista autoa, sillä Hankoon ehtii tutustua päivän aikana kävellen, Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell kertoo.

Lisäksi opastetussa ohjelmassa on vierailu suljetulle Russarön linnakesaarelle, joka avataan hyvin rajatulle yleisölle vain muutaman kerran vuodessa sekä lounas Hangon Casinolla.

Heinäkuun 29. päivä m/s Gabriella ankkuroi Kotkan Kantasatamaan. Samaan aikaan Kotkassa järjestetään Kotkan Meripäivät, ja koko kaupunki on täynnä elämää.

– Meillä on aikaisemmin vieraillut kansainvälisiä risteilyaluksia, mutta m/s Gabriella on ensimmäinen iso kotimainen risteilijä satamassamme. Viking Linen laivan saapuminen on näinä poikkeuksellisina aikoina erityisen tervetullut piristys, HaminaKotka Satama Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Naski sanoo.

Lisäksi Viking Linen m/s Gabriella risteilee tänä kesänä myös Tall Ships Race -kilpailun isäntäsatamiin Turkuun ja Tallinnaan sekä Riikaan ja Visbyyn.