T24: Virolaisten viinaralli Latviaan tyrehtyi koronavuonna

Thea Ekholm

Alkoholiostoksilla Latviassa käyneiden virolaisten määrä laski viime vuonna 23 prosenttia. Määrä oli alhaisin neljään vuoteen. Tulokset selviävät Viron taloustutkimuslaitoksen (EKI) tuoreesta selvityksestä.

Rajat ylittävään alkoholikauppaan vaikuttivat Virossa vuonna 2020 jo edellisvuonna tehdyt veronalennukset sekä koronaviruksen aiheuttamat matkustusrajoitukset. Uutena huolena ovat nyt Virossa nousevat polttoaineverot, joiden myötä vilkas rajanylitysliikenne saattaa alkaa uudestaan.

Matkustusrajoitusten takia matkailijoiden Pohjois-Virossa, kuten Tallinnassa tekemien alkoholiostosten verotulot vähenivät viime vuonna merkittävästi. Samaan aikaan paikallisten asukkaiden alkoholiostosten verotulot kasvoivat, kun virolaiset eivät enää matkustaneet ostoksille Latviaan vaan tekivät ostokset kotimaassa.

Alkoholin verotulot olivat Virossa viime vuonna 211 miljoonaa euroa, kun ne vuonna 2019 olivat vielä 225 miljoonaa euroa. Latviassa alkoholista saadut verotulot olivat viime vuonna 244 miljoonaa euroa ja 249 miljoonaa euroa vuonna 2019.

Viime vuoden tilastot osoittavat, että alkoholin rajakauppa Viron etelärajalla vähenee edelleen. Vuonna 2019 Latviassa alkoholiostoksilla käyneiden osuus oli 33 prosenttia Viron aikuisväestöstä, kun se huippuvuosina 2017 ja 2018 oli 35 prosenttia.

– Alkoholiostokset Latviasta ovat vähentyneet, koska valmisteveron lasku vuonna 2019 johti Virossa vähittäishintojen laskuun. Viron ja Latvian välinen hintaero ei ole enää niin suuri, että on taloudellisesti kannattavaa tehdä pidempi ostosmatka. Lisäksi on pidettävä mielessä, että viime vuonna rajat ylittävää kauppaa haittasivat matkustusrajoitukset, Viron taloustutkimuslaitoksen pääjohtaja Marje Josing sanoi Viron yleisradion haastattelussa.

Suurin osa Latviassa alkoholiostoksilla käyneistä virolaisista eli 49 prosenttia asuu Etelä-Virossa. Sen sijaan Pohjois-Virossa asuvat muodostivat suurimman osuuden (41 %) siitä ryhmästä, joka osti alkoholia Latviasta vain kulkiessaan maan läpi tai matkustellessaan siellä.

Viime vuonna virolaiset ostivat alkoholia Latviasta pääosin omaan käyttöön. Jälleenmyyntitarkoitukseen alkoholia ei enää ostanut käytännössä kukaan.

Marje Josingin mukaan Latviassa alkoholiostoksilla käyneistä ihmisistä 62 prosenttia osti myös ruokaa ja 41 prosenttia osti polttoainetta. Lisäksi 23 prosenttia heistä osti tupakkatuotteita ja 21 prosenttia rakennusmateriaaleja.

– Vuosien saatossa Latviasta on alkoholin lisäksi ostettu eniten elintarvikkeita ja polttoainetta, Josing sanoo.

Viron kauppa- ja teollisuuskamarin pääjohtajan Mait Paltsin mukaan rajat ylittävä alkoholikauppa on saatu normalisoitunut viimeisen viiden vuoden aikana.

– Nyt on tärkeää, että päättäjät eivät tee samanlaista virhettä uudelleen. Jo ensi vuoden toukokuussa Virossa on tarkoitus nostaa dieselpolttoaineen valmisteverokanta aikaisemmalle tasolle, mikä on taas yksi motivoiva tekijä rajat ylittävään kauppaan, Palts sanoo.

Viron taloustutkimuslaitoksen tammikuussa 2021 tekemä Viron asukkaiden rajakauppaa selvittävä tutkimus toteutettiin nyt jo viidennen kerran. Siihen vastasi 1 226 täysi-ikäistä virolaista.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut