T24: Pärnun rannalla on tänä kesänä välimerellinen tunnelmaa – Rennot ravintolat ja baarit täplittävät uudistettua rantapromenadia

Pärnun rantapromenadia uudistettiin koronavuoden aikana. Thea Ekholm

Thea Ekholm

Poikkeuksellinen helleaalto on hellinyt Viroa jo muutaman viikon ajan. Erityisen lämpimän sään ansioista Pärnun pitkällä hiekkarannalla on tänä kesänä entistä helpompi kuvitella olevansa jossakin Välimeren rantakohteessa.

Pärnun jo entisestäänkin viihtyisä ja hiekkarantaa myötäilevä rantapromenadi on uudistunut korona-aikana ja saanut kolme uutta rakennusta, joihin on avattu ravintoloita ja baareja. Lisäksi promenadille on tuotu lisää penkkejä ja roska-astioita.

Aloha surffiklubin ja Tervise Paradiis -kylpylähotellin naapuriin, aivan hiekkarannan kupeeseen on noussut Viimsistä tutun OKO-ravintolan sisar POKO, joka toimii kahdessa eri rakennuksessa. Molemmat tarjoilevat auringon uuvuttamille lomalaisille salaatteja, käsityöranskalaisia ja pizzoja.

Ravintola Pokolla on samat omistajat kuin Viimissä sijaitsevalla ravintola Okolla. Thea Ekholm

Vähän matkaa rantapromenadia Rannahotellille päin taas sijaitsee uusi Oaas Beach Club, tyylikäs rantabaari, joka voisi puitteidensa puolesta sijaita vaikkapa Cannesissa.

Oaas on uusi rantabaari Pärnun rantapromenadilla. Thea Ekholm

Eikä pidä unohtaa rantapromenadin varressa aikaisempinakin vuosina toimineita tacoja ja cocktaileja tarjoilevaa Põksia sekä lähes pienen ämpärin kokoisista mojitoista kuulua Väike Kuuba -baaria. Nämä kaksi baaria Instagaram-ystävällisine rantatuoleineen vievät viimeistään ajatukset Välimerelle.

Lue myös: Virossa Täällä on turvallista -laatumerkk kertoo yrityksen noudattavan kaikkia ohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi

Klassisempia ruokapaikkoja rantapromenadin varrella ovat Rannahotellin ja Hedon Spa -kylpylähotellin ravintolat, jotka tarjoilevat sesongin raaka-aineista valmistettua ruokaa.

Muutaman kilometrin mittainen Pärnun ranta on Viron suosituimpia hiekkarantoja, jossa normaalina kesänä voi samaan aikaan olla jopa kymmeniä tuhansia auringonpalvojia. Nyt heinäkuun puolessa välissä, kun käynnissä on vilkkain kesälomasesonki, rannalla oli väljää, kuten myös Pärnun kaupungin kaduilla.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut