T24: Tunnetko jo Peipsijärven ainutlaatuisen kulttuuriperinnön ja moninaisen luonnon – Tässä kolme matkailuvinkkiä alueelle

Yksi Peipsijärven kuuluisimmista rannoista on Kauksi, jossa on kilometreittäin hienoa hiekkarantaa. Thea Ekholm

Thea Ekholm

Viron ja Venäjän rajajärvi Peipsijärvi on Euroopan neljänneksi suurin järvi, jonka rannoilta löytyy niin ainutlaatuista kulttuuriperintöä, upeita luontokohteita kuin monenlaista historiaakin.

Peipsin alueella asuvat myös Viron vanhauskoiset, perinteinen ortodoksivähemmistö, joka saapui järven ranta-alueille 1600-luvun lopulla Venäjältä pakoon tsaarin aloittamia kirkon uudistuksia. Vanhauskoiset ovat tunnettuja taitavina kalastajina ja sipulinkasvattajina. Lisäksi heillä on oma teeperinne, joka elää vieläkin rantakylissä.

Tässä kolme vinkkiä Peipsin alueella matkaileville

1) Nähtävyys

Alatskiven linna on kartanonherra Arved von Nolckenin vuonna 1885 rakennuttama linna, jonka esikuvana on brittikuninkaallisten kesäasuntona toimiva Balmoralin linna Skotlannissa. Alatskiven linnan historia ulottuu kuitenkin jo 1500-luvulle asti. Nykyään linnassa toimii museo, joka kertoo sen historiasta ja mittavasta restaurointiprojektista. Lisäksi linnan tiloissa on pieni virolaisen säveltäjä Eduard Tubinin museo.

Linnassa toimii myös ravintola ja pieni hotelli, jossa on neljä kahden hengen sviittiä. Alatskiven linnan puisto on koko Tartumaan maakunnan suurin puisto ja kooltaan 130 hehtaaria. Sen perusti 1700-luvun lopussa kartanonherra von Stackelberg.

2) Majoitus

Kodikas Kadrina mõis -majatalo toimii vanhassa kartanorakennuksessa, joka on rakennettu jo vuonna 1797. Nykyisen omistajapariskunnan vanhemmat ostivat kartanon vuonna 1994 ja ryhtyivät majoittamaan siinä latvialaisia kalastajia, jotka saapuivat kalastusmatkoille Peipsijärvelle. Noin 10 vuotta sitten kartanorakennuksessa tehtiin mittava remontti ja nykyään majatalossa on 19 viihtyisää ja uniikkia huonetta matkailijoille. Lisäksi majatalossa on viihtyisä saunakeskus ja palju sekä kellaritiloissa Lühikeste meeste kõrts -ravintola.

Hiukan erikoisempaa majoitusta alueella tarjoaa Peipsi Glamping, jonka laadukkaasti varustetut teltat sijaitsevat Metsanurgan kylän vanhan omenatarhan siimeksessä. Teltoissa on sängyt ja kylmiä iltoja varten kaminat. Myös ruoanlaitto onnistuu teltoissa tai pihalla grillissä. Pihalta löytyvät myös mukavat ulkokalusteet.

3) Museo

Jõgevamaalla avattiin vuosi sitten uusi Kalevipojan museo, joka esittelee monin tavoin Viron kansalliseepoksen, Kalevipoeg, tarinan sekä teoksen historian. Museo rakennettiin Kääpän kylään sen takia, että Kalevipojan tarinan mukaan Kääpä-joki on se paikka, jossa eepoksen sankarin miekka lepää. Lisäksi ympäristössä on muitakin eepoksessa mainittuja paikkoja. Museossa saa yleiskatsauksen Kalevipojan tarinasta videon avulla. Lisäksi voi tutustua eepoksen eri käännösversioihin ja kuunnella koko eepoksen viroksi luettuna. Se kestää 12 tuntia! VR-lasit päässä pääsee itse kokemaan Kalevipojan legendaarisia taisteluita. Lapsille löytyy museon pihapiiristä oma seikkailupuisto.

Peipsijärvi

Peipsijärvi on Viron suurin, Euroopan viidenneksi suurin ja Venäjän seitsemänneksi suurin järvi. Se kuuluu Narvajoen vesistöalueeseen, ja on Viron ja Venäjän rajajärvi. Sen pinta-ala on 3 543 neliökilometriä, ja sen keskisyvyys on 7,1 metriä. Peipsijärvi on Pohjois-Euroopan kalarikkain järvi, joka on antanut kalastajille vuosittain noin 7 000–11 000 tonnin saaliit, mutta viime vuosina järven rehevöityminen on vähentänyt kalasaaliita.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut