Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24 | Avinurmen puuaitta on Viron puutyökeskus

Noin kahden tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitseva Avinurmen puuaitta on Viron puutyökeskus, jossa ylläpidetään puukäsityöperinnettä ja perinteisten puutuotteiden valmistusta.

Lähellä Peipsijärveä sijaitsevalla Avinurmen kunnalla on pitkät perinteet puutuotteiden valmistuksessa. Erityisesti paikkakunta tunnetaan puutynnyreistään, joita kirjallisten lähteiden mukaan on valmistettu paikkakunnalla jo 1800-luvulta lähtien.

Ruoan säilömisestä ja kuljettamisesta alkanut tynnyriperinne elää vahvana vieläkin ja Avinurmessa järjestetäänkin edelleen vuosittain tynnyrimarkkinat. Myös muu puuteollisuus on pitänyt pintansa paikkakunnalla ja siellä toimii edelleen yli kymmenen alan yritystä.

Avinurmen puuaitan taustalla on E. Strauss -niminen yritys, jonka tuotevalikoimaan kuuluvat niin pärekorit kuin saunatarvikkeet ja monenlaiset katajaiset ottimet ja lastat. Valikoimaan kuuluu yli 200 erilaista tuotetta, joita myydään Suomen lisäksi myös Ruotsiin, Norjaan, Saksaan ja Japaniin.

Matkailijalle Avinurmen puuaitta on viihtyisä taukopaikka, jossa voi nautti herkullisen kotilounaan tai maistella itsetehtyjä leivonnaisia ja tehdä edullisia ostoksia laajasta puutuotevalikoimasta. Esimerkiksi saunatarvikkeiden, leikkuulautojen, pärekorien, voiveitsien, puulelujen, paistinlastojen ja koriste-esineiden hinnat ovat huomattavasti edullisemmat kuin marketeissa.

Ryhmille puuaitta järjestään käsityöpajoja, joissa pääsee valmistamaan pärekorin tai maalaamaan itselleen kalossit. Työpajojen hinnat ovat noin 10–20 euroa per henkilö ja ne pitää varata etukäteen.