Kangasta voidaan valmistaa jopa oljesta tai vanhoista sanomalehdistä.
Isojen muotiketjujen vaatevalikoimia katsellessa huomaa, miten tutut puuvillat ja polyesterit ovat viime vuosina saaneet joukon uusia kilpailijoita. Yhä useamman vaatteen pesuohjelapussa lukee materiaalina esimerkiksi viskoosi, modaali tai lyocell.
Mitä ne oikein ovat, ja miksi niitä käytetään?
Ne ovat muuntokuituja eli luonnon polymeereistä valmistettuja tekokuituja, vastaa tekniikan tohtori Marja Rissanen. Hän työskentelee tutkijana Aalto-yliopistossa tekstiilikuitujen tutkimuksen parissa.
Luonnonkuidut saadaan sellaisenaan luonnosta, esimerkiksi puuvilla-, pellava- tai hamppukasvin kuiduista, lampaan tai muun eläimen villasta tai silkkiperhosen koteloista. Synteettiset tekokuidut, kuten polyesteri tai polyamidi, valmistetaan puolestaan pääosin raakaöljyn tislaustuotteista.
Muuntokuidut ovat luonnon- ja tekokuitujen välimaastossa. Ne ovat tekokuituja, mutta kemiallisen prosessoinnin raaka-aineena käytetään kasveista saatavaa selluloosaa.
– Muuntokuidut ovat siis tekokuituja, joiden alkuperä on luonnossa, Rissanen tiivistää.
Jos ostat bambuvaatteen, se on lähes aina bambusta tehtyä viskoosikuitua.
Marja Rissanen
Suurin osa muuntokuiduissa käytetystä selluloosasta valmistetaan puusta. Maailmalla eniten käytetään eukalyptusta, mutta myös esimerkiksi mäntyä, kuusta ja pyökkiä.
Muuntokuitujen valmistukseen käy kuitenkin muukin kuin puupohjainen selluloosa. Esimerkiksi puuvillajätettä voidaan käyttää, ja Fortum on tutkinut olkea selluloosan raaka-aineena.
Kaupoissa myytävät bambutekstiilit puoletaan ovat yleensä bambupohjaista muuntokuitua.
– Jos ostat bambuvaatteen, se on lähes aina bambusta tehtyä viskoosikuitua, Rissanen kertoo.
Muuntokuidut eivät ole mikään uusi idea. Esimerkiksi viskoosi keksittiin jo yli sata vuotta sitten, siis paljon ennen synteettisiä tekokuituja, mutta viime vuosina sen käyttö on lisääntynyt huomattavasti.
Euroopassa viskoosia tuotettiin paljon 1990-luvulle saakka, mutta 2000-luvun alussa painopiste siirtyi Kiinaan ja Kaakkois-Aasiaan, missä tuotanto on kasvanut nopeasti.
Tärkein syy on puuvillan korvaaminen. Puuvillan kasvatus vie niin paljon pinta-alaa ja vettä, ettei se voi maailmassa enää kovin paljoa lisääntyä, ja Rissasen mukaan viskoosi on ominaisuuksiltaan lähimpänä puuvillaa.
Myös hinnaltaan viskoosi on kilpailukykyistä. Kestävyydessä se sen sijaan ei pärjää puuvillalle.
– Halpamuotivaatteiden ei tarvitsekaan kestää. Mutta ympäristölle se ei tietenkään ole hyvä, Rissanen toteaa.
Myös muuntokuitujen valmistukseen liittyy monenlaisia ympäristöongelmia. Kunhan ne saadaan korjattua, niin muuntokuiduissa voi kuitenkin olla tekstiilialan tulevaisuus.
Esimerkiksi lyocell-muuntokuidun valmistuksessa käytetään jo nyt biohajoavia liuottimia ja prosessissa käytetyt kemikaalit saadaan talteen yli 99-prosenttisesti, Rissanen kertoo. Uusiutuvaan energiaan yhdistettynä se tekee lyocellista erinomaisen vaihtoehdon luonnonkuiduille.
Seuraava vaihe on luonnosta peräisin olevan selluloosan korvaaminen yhä enemmän kierrätetyllä. Aalto-yliopistossa on parhaillaan kehitteillä ioncell-muuntokuitu, jonka raaka-aineena voidaan käyttää tekstiilijätettä, kartonkia tai jopa sanomalehtipaperia.
Ioncell ei vielä ole kaupallisessa tuotannossa, mutta ulkonäöltään se on jo tuttu monille suomalaisille. Jenni Haukiolla oli itsenäisyyspäivänä 2018 Linnan juhlissa yllään maailman ensimmäinen ioncellista valmistettu iltapuku.
Yhä useampi kuluttaja ottaa ympäristövaikutukset huomioon hankintoja tehdessään. Marja Rissasen mukaan ei kuitenkaan voida suoraan sanoa, ovatko muuntokuidut vai luonnonkuidut ympäristölle parempi valinta.
– Esimerkiksi viskoosi voi olla melko ympäristöystävällistä tai todella haitallista, hän kiteyttää.
Raaka-aineen alkuperää tärkeämpää on prosessointi: selluloosan kemiallinen erottaminen, valkaisu ja niin edelleen. Tehtaasta riippuu, kuinka suuri osa käytetyistä kemikaaleista saadaan talteen ja kuinka paljon päätyy ilmaan tai veteen.
Samoin energian kulutuksessa on suuria eroja. Uusiutuvaa energiaa käyttämällä viskoosia voidaan tuottaa jopa hiilineutraalisti, koska ilmakehän hiiltä sitoutuu selluloosaan ja sitä kautta tekstiiliin. Sen sijaan fossiilisia polttoaineita käytettäessä hiilijalanjälki voi olla todella suuri.
– Viskoosia valmistetaan niin Euroopassa kuin Kiinassa, Intiassa, Indonesiassa ja Thaimaassa. Ei voida sanoa, että niissä kaikissa on tietynlainen ympäristökuormitus. Eikä vaatteen tiedoissa kerrota, missä tehtaassa viskoosikuitu on tehty, vaan ainoastaan se, missä kangas on ommeltu vaatteeksi, Rissanen muistuttaa.
Entäpä käytöstä poistettujen muuntokuitutekstiilien kohtalo?
Tekstiilien kierrätys on Suomessa ylipäänsä vielä varsin vähäistä, toteaa Pirjo Heikkilä, joka työskentelee erikoistutkijana Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä sekä koordinaattorina tekstiilikierrätystä kehittävässä Telaketju-projektissa.
Muuntokuidut ovat kuitenkin selluloosaa, joten ne voidaan hänen mukaansa kierrättää kemiallisesti kuten puuvilla, kunhan prosessia säädetään tarpeen mukaan.
Myöskään Heikkilä ei ota kantaa luonnonkuitujen ja muuntokuitujen keskinäiseen ympäristöystävällisyyteen, koska elinkaarivertailuun vaikuttaa muun muassa se, missä viskoosi on valmistettu tai puuvilla kasvatettu. Alkuperätietojen parempi saatavuus olisi hänen mukaansa askel kohti vastuullisempaa tekstiilituotantoa.
Ympäristön kannalta tärkein nyrkkisääntö on kuitenkin käyttää samaa vaatetta mahdollisimman pitkään.
– Kierrätys kuormittaa ympäristöä lähes poikkeuksetta vähemmän kuin uusi tuote, Heikkilä summaa.