Joskus kannattaa kirjaimellisesti painua suolle vaikkei kukaan käskisikään. Valkmusan kompakti 19,5 kilometrin laajuinen kansallispuisto sijaitsee Pyhtäällä Kotkan kupeessa vain 1,5 tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.
– Se on hyvien liikenneyhteyksien päässä, mutta ei niin tunnettu kuin luulisi, kertoo Metsähallituksen suunnittelija Markus Keskitalo.
Koronaepidemian myötä Valkmusankin suosio kasvoi. Laskurit rekisteröivät kävijät ja vuonna 2019 heitä oli 18 000. Viime vuonna kävijöitä oli 30 000, mutta määrä tuskin kasvaa enää tänä vuonna.
Valkmusan kansallispuistosta löytää rauhaa – tai sitten ei. Jos on mahdollisuus mennä Valkmusaan varhain arkiaamuna niin ei siellä moneenkaan kulkijaan törmää.
– Syysviikonloppuisin iltapäivällä marjastus- ja sienestysaikaan eivät parkkipaikat sitten välttämättä riitä, kertoo Keskitalo.

Komeimmat maisemat aukeavat päiväretkeläiselle noin 2,3 kilometrin pituiselta Läntisen keitaan lenkiltä. Pysäköintialueen osoite on Vastilantie 886. Pitkospuureitin varrella on lintutorni ja maisemat keidassuolle ovat upeat. Kesän kuivuus on kuivattanut suotakin, mutta reitiltä ei kannata noin vain poiketa.
– Ei tällainen monta metriä paksu suo kuivu, muistuttaa Keskitalo.
Kun reittiä kiertää vastapäivään, on lintutornille 1,3 kilometriä ja se osuus kaipaa kunnostusta. Metsähallitus aikoo selvittää konsulttivoimin voisiko 1,3 kilometrin pitkospuureitin samalla kunnostaa esteettömäksi.
– Sitä on toivottu vuosien varrella, kertoo Keskitalo.
Valkmusan pesimälinnustoon kuuluvat muun muassa punajalkaviklo, punasotka, pikkukuovi, kalasääski ja kurki. Useat uhanalaiset perhoslajit löytyvät suolta. Puiston tunnuseläin on uhanalainen, etelärannikon soilla viihtyvä rämekulmumittari.
Läntisen keitaan kierrosta ei kannata ravata pikavauhdilla suoritusmentaliteetilla vaan kannattaa pysähtyä fiilistelemään. Tällöin tunti on minimi. Eväät ja juomat on syytä ottaa mukaan. Etenkin syksyisin rahkasammaleen värikirjo on koukuttavaa.
Valkmusan kansallispuiston toinen aarre on Moronvuoren reitti. Pysäköintipaikalta Suolinnantien päästä on päivätuvalle parisen kilometriä ja paluu tarvotaan samaa reittiä. Erittäin maalauksellinen polku kulkee suon ja Moronvuoren puristuksessa.
Perillä olevassa päivätuvassa voi huilata päiväaikaan, mutta yöpyä siellä ei saa. Sen sijaan teltassa tai makuupussissa voi yöpyä pihapiirissä. Ulkona on tulentekopaikka. Metsähallitus tuo polttopuut. Yö suon laidalla on ikimuistoinen kokemus, mutta roskata ei saa ja tulen kanssa on oltava varovainen.

Valtaosa retkeilijöistä vaalii luontoa ensiluokkaisesti. Ihan kaikki eivät.
– Se harmittaa kun jotkut heittävät Läntisen keitaan kierroksella tupakantumppeja suohon. Ne oikein paistavat sieltä silmään. He ehkä luulevat, että ne maatuvat, harmittelee Keskitalo.
Läntisen keitaan kierroksen ja Moronvuoren edestakaisen lenkin ehtii hyvin tehdä kaikessa rauhassa yhden päivän aikana jos liikkeellä ollaan ajoissa, auto on kulkupelinä ja eväitä juomineen on mukana. Kesäaikaan ei reittien väliä voi taittaa kävellen, mutta talvisin koko suo on koluttavissa hiihtäen.
Valkmusan kansallispuistojen kuulumisia voi tarkistella muun muassa puiston fb-sivujen kautta.