T24 | Lidl avaa Viroon kahdeksan myymälää – Yritys ei vieläkään kerro, milloin se tapahtuu

Saksalainen, edullisista hinnoistaan tunnettu, Lidl on valmistellut Viron markkinoille saapumista jo pitkään, mutta rakenteilla olevien myymälöiden avaamisen aikataulu on edelleen salaisuus. Yhtiön oman lausunnon mukaan se haluaa avata kaikki myymälät samaan aikaan.

Lidlin lehdistötiedotteen mukaan kauppaketju avaa Viroon ensimmäisessä vaiheessa kahdeksan myymälää, joista viisi on Tallinnassa ja kolme muuta Pärnussa, Tartossa ja Narvassa.

Lisäksi yritys jatkaa toimisto- ja myymälähenkilökunnan rekrytointia. Tähän mennessä Lidl on palkannut Virossa jo 200 työntekijää.

Aikaisemmin Lidl on sanonut haluavansa avata myymälöitä Viroon vuoden 2021 aikana, mutta nyt kuluvaan vuoteen ei enää viitata avaamisajankohtana.

Viron Lidlin tiedottajan Jaanika Jaagon Ärileht-lehdelle antaman lausunnon mukaan on liian aikaista kommentoida myymälöiden avaamisajankohtaa.

– Lidlissä on hyvä käytäntö avata aina useita myymälöitä samanaikaisesti. Näin tullaa toimimaan varmasti myös Virossa, Jaago sanoo.

Lidlin tutkimusyritys Norstatilla teettämän tutkimuksen mukaan 62 prosenttia virolaisista pitää ruoan hintaa kalliina ja 13 prosenttia erittäin kalliina. Vain yksi prosentti virolaisista pitää ruoan hintaa maassa halpana. Pääkriteerinä ruokakaupan valinnassa on tutkimuksen mukaan laatu. Tutkimukseen vastasi 1 000 työikäistä ihmistä eri puolilta Viroa.

Tutkimusyritys Norstatin johtajan Evelin Paen mukaan virolaiset ovat hyvin tietoisia siitä, että Lidl avaa pian myymälöitä Viroon.

– Tutkimuksen mukaan jopa 94 prosenttia virolaisista on tietoisia siitä, että Lidl aikoo tulla Viron markkinoille. Lisäksi kolme neljäsosaa ihmisistä odottaa Lidlin tarjoavan hyviä hintoja, ja joka neljäs uskoo, että Lidlin saapuminen hidastaa hintojen nousua laajemminkin, Evelin Pae sanoo lehdistötiedotteessa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut