Euroopan komissio ilmoitti torstaina 9. syyskuuta Lahdessa järjestetyssä tilaisuudessa, että Tallinnan on valittu vuoden 2023 Euroopan vihreäksi pääkaupungiksi.
Mukana kilpailussa oli tällä kertaa 16 kaupunkia, joista finaaliin pääsivät Tallinnan lisäksi Ruotsin Helsingborg, Puolan Krakova ja Bulgarian Sofia.
Euroopan vihreä pääkaupunki -hankkeen tavoitteena on parantaa eurooppalaisten kaupunkien elinympäristöä ja antaa tunnustusta kaupunkien pyrkimyksille parantaa asukkaidensa elämänlaatua ja elinympäristöä. Vuosittain Euroopan komissio palkitsee tittelillä kaupungille, joka on parantanut kaupunkiympäristöä ja aikoo muuttaa sitä eri toimintojen kautta.
Tallinnan vahvuuksina kilpailun tuomaristo piti muun muassa ilmaista julkista liikennettä, teollisten kaupunkialueiden viherryttämistä ja ympäristöystävällisen ajattelutavan lähettiläänä toimimista.
Tallinnan kaupunginjohtajan Mihhail Kõlvartin mukaan on suuri ilo saada näin suuri tunnustus.
– Kiitän tuomaristoa tästä kunniasta sekä tiimiäni ja kollegoitani, jotka ovat tehneet työtä vihreän Tallinnan puolesta. Meille vihreä pääkaupunki tarkoittaa ennen kaikkea ihmisiä, että Tallinna on ihmisille ystävällinen, mukava ja puhdas kaupunki myös tulevaisuudessa. Paljon työtä on vielä edessä, Kõlvart sanoi puheessaan Lahdessa.
Tallinna on hakenut titteliä aikaisemmin vuosina 2018, 2019, 2020 ja 2022 ja päässyt finaaliin kaksi kertaa.
Lisätietoja Euroopan vihreä pääkaupunki -hankkeesta ja Tallinnan strategiasta löydät täältä .