Tallinnan kaupunginhallitus on hyväksynyt tukipaketin, jonka avulla jo käynnissä olevia koronatukitoimia jatketaan syyskuun alusta vuoden loppuun saakka. Tukipaketti sisältää sekä kriisiapua kaupungin asukkaille että yrityksille.
Tukipaketin avulla Tallinnan kaupunki voi jatkaa sairauspoissaolokorvauksien maksamista asukkailleen. Kaupunki maksaa vuoden loppuun saakka korvauksen asukkaidensa sairausloman ensimmäisestä päivästä, jotta ihmiset voivat jäädä kotiin heti sairauden ensimmäisten oireiden ilmettyä.
Sairauspoissaolokorvausten arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 360 000 euroa vuoden 2021 aikana.
Lisäksi kaupungin paikallisviranomaiset jatkavat maksuttomien suojamaskien jakamista monilapsisille perheille, yksinhuoltajille, eläkeläisille ja toimeentulotukea saaville.
Myös kaupungin tiloissa toimivien ravintola- ja kaupan alan sekä viihdepalveluita tarjoavien yrittäjien 80-prosenttista vuokravapautusta jatketaan vuoden loppuun asti. Lisäksi koko Tallinnan alueella sijaitseville ravintoloiden ulkoterasseille myönnettiin sataprosenttinen vuokravapaus vuoden loppuun saakka.
Koska talous on toipunut koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten purkamisen jälkeen odotettua nopeammin, Tallinnan kaupunginhallitus päätti, että loppuvuoden vuokravapaus koskee ainoastaan kaupungin keskusta-alueella sijaitsevia yrityksiä.
Yrityksille myönnetyt vuokrahelpotukset ovat tehneet tähän mennessä 950 000 euron loven Tallinnaan kassaan.