Tallinnan valokuvataiteenmuseo Fotografiskan toinen tämän syksyn uusista näyttelyistä esittelee suomalaisen Arno Rafael Minkkisen omintakeisia omakuvia. Kaksisataa vuodenaikaa -näyttely ei ole kronologinen tutkimus eikä retrospektiivi vaan se on perusteellinen katsaus Minkkisen työhön viimeisen viiden vuosikymmenen aikana 30 eri maassa.
Kun astuu sisään Arno Rafael Minkkisen näyttelyyn, ensimmäisen vastassa ovat koivut. Tietenkin, onhan koivu Minkkisen lempipuu, jolla on tärkeä rooli myös hänen valokuvissaan. Minkkinen kutsuu koivuja ”metsän dalmatialaisiksi”.
Tämän amerikansuomalaisen taiteilijan teokset ovat omakuvia, joissa hän käyttää aina kehoaan. Osassa kuvista Minkkisen jäsenet kietoutuvat koivunrunkoon niin kuin hän itsekin olisi osa Suomen kansallispuuta. Samalla teokset ilmentävät luonnon ja ihmisen välistä suhdetta.
– Arno Rafael Minkkisen valokuvat ovat kuin runoja. Hänen tyylinsä on runollinen ja valokuvissa on vahva pohjoismainen tunnelma, Tallinnan Fotografiskan näyttelypäällikkö Maarja Loorents kertoo.
Minkkinen on työskennellyt itsenäisesti yli 50 vuotta ja usein hänen omakuviaan katsellessa jää miettimään, miten valokuvaaja on toteuttanut kuvan ilman assistenttia. Oman intiimin tunnelmansa näyttelyyn luo myös äänimaisema, jossa linnut laulavat, tuuli suhisee puissa ja pöllöt huhuilevat.
– Minkkisen valokuvat sopivat hyvin syys- ja talvikauden näyttelyymme pohjoismaisen luonteensa vuoksi. Valokuvien kuvallinen tunnelma on tuttua paikallisille näyttelyvieraillemme, Loorents toteaa.
Näyttelyn kuraattorin Ellen K. Willasin mukaan Minkkinen on siitä erikoinen valokuvaaja, että hänen taiteellinen tyylinsä ja käsialansa on pysynyt muuttumattomana 1970-luvun alusta nykypäivään saakka.
Minkkisen näyttely on osa valokuvataiteenmuseo Fotografiskan kansainvälistä portfoliota, josta museot voivat valita itselleen sopivia näyttelyitä.
– Päätehtävämme on esitellä kansainvälistä valokuvataidetta, jota edustavat 80 prosenttia näyttelyistämme. Loput 20 prosenttia antavat meille mahdollisuuden esitellä lähialueiden valokuvataidetta ja kuratoida itse näyttelyitä, Loorents lisää.
Tallinnan Fotografiska on kiitettävän säännöllisesti esitellyt suomalaista valokuvataidetta. Yksi avajaisnäyttelyistä oli Pentti Sammallahden valokuvanäyttely, joka koottiin yhteistyössä valokuvaajan kanssa. Lisäksi on ollut Tom of Finlandin eli Touko Laaksosen näyttely ja nyt Arno Rafael Minkkisen näyttely.
– Suomalaiset valokuvataiteen ystävät ovat löytäneet meidät todella hienosti. Emme osanneet ennen avajaisia odottaa niin paljoa suomalaisia kävijöitä. Se oli meille yllätys. Fotografiskan brändi oli heille varmaankin etukäteen tutumpi kuin virolaisille.
Korona sotki myös Fotografiskan näyttelyohjelman ja valokuvataiteenmuseo joutui luopumaan kokonaan kahden näyttelyn esittelystä, mutta muut saatiin siirrettyä eteenpäin.
– Olemme tämän lähes kaksi vuotta kestäneen pandemian aikana avanneet museon neljä kertaa uudestaan. Toivomme, ettei ovia enää tarvitse sulkea.
Tallinnan Fotografiskassa on aina esillä 3–4 eri näyttelyä. Yhdellä pääsylipulla pääsee näkemään ne kaikki. Tällä hetkellä Minkkisen näyttelyn lisäksi esillä on vaikuttava Nick Brandin näyttely, joka kertoo Afrikan tuhoutuvasta luonnosta. Se sai tässä laajuudessaan maailman ensi-illan Tallinnassa.
– Nick Brandin näyttelyn piti mennä ensin New Yorkiin, mutta koronan takia näyttely tulikin ensin Tallinnaan. Tämä näyttely on avoinna ensi vuoden helmikuuhun saakka, joten suomalaismatkailijoillakin on vielä hyvin aikaa tulla sitä katsomaan, Loorents naurahtaa.
Tallinnan Fotografiskassa on vähitellen palattu vanhoihin rutiineihin. Suositut sunnuntaibrunssit ovat taas alkaneet ja lisäksi museoravintola tarjoilee arkipäivisin myös edullista lounasta. Museon tiloissa järjestetään myös monenlaisia tapahtumia.
– Lokakuun 23. päivästä alkaen meille tulee myös suomenkielinen museokierros, jonka matkailijat voivat varata etukäteen nettisivujemme kautta.
Vierailu Tallinnan Fotografiskassa vaatii toistaiseksi koronarokotepassin tai negatiivisen testituloksen näyttämistä lippukassalla. Maskipakkoa museossa ei enää ole.
Arno Rafael Minkkisen näyttely on avoinna 30.1.2022 saakka.