T24: Virolaisen Konrad Mägin ennennäkemättömän laaja retrospektiivinen näyttely on esillä Espoon modernin taiteen museossa

Thea Ekholm

Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa avautui syyskuun lopulla virolaistaiteilija Konrad Mägin ennennäkemättömän laaja retrospektiivinen näyttely, jossa on esillä 150 taiteilija teosta.

Konrad Mägi – Maalauksen arvoitus -näyttely kuljettaa katsojat Viron johtavan modernistin ainutlaatuiseen ja koloristiseen maailmaan tuoden esiin Mägin ilmaisuvoiman, huikean värinkäytön sekä ainutlaatuisuuden aikansa taiteilijana.

Konrad Mägi oli Viron kultakauden taiteen merkittävin edustaja ja avantgardetaiteilija, joka loi täysin oman ilmaisunsa. Näyttelyssä nähdään merkittävä osa taiteilijan säilyneestä maalaustuotannosta sisältäen maisemateosten lisäksi hänen muotokuvataiteensa helmiä.

Näyttely on jaoteltu kokonaisuuksiin, joissa sukelletaan muun muassa taiteilijan uran alkulähteille, vaikuttaviin muotokuvateoksiin sekä hänen mittavaan maisemamaalaustuotantoonsa niin Suomesta, Norjasta, Virosta kuin Italiasta.

– Kosmopoliitti Mägi sisällytti maalauksiinsa sen, mitä matkoillaan näki, koki ja oppi, kuitenkin esittäen ajan taidevirtauksista aina oman versionsa ja tulkintansa. Se tekee hänen tuotannostaan kiehtovan nykykatsojalle, näyttelyn kuraattori ja EMMAn museojohtaja Pilvi Kalhama kertoo.

Taiteilija etsi yhteyttä eurooppalaisuuteen ja opiskeli sekä matkusteli monissa paikoissa.

– Mägi koki olevansa sielultaan pohjoismainen, mutta hänen väripalettinsa oli eteläeurooppalaisen kirkas ja värikäs. Väri oli taiteilijalle kaikki kaikessa, sanoisin, että jopa teosten lähtökohta, Kalhama lisää.

Konrad Mägi – Maalauksen arvoitus -näyttely on toteutettu tuotannollisessa yhteistyössä taidemuseo Kumun kanssa. Näyttelyn yhteistyökumppaneita ovat myös Viron taidemuseo sekä Enn Kunilan perustama Konrad Mägi -säätiö.

Näyttely on avoinna 23.1.2022 saakka.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut