Aloittelevan juoksijan kannattaa aloittaa juoksuharrastus totutellen, sanoo UKK-instituutin vieraileva professori Kati Pasanen.
– Ensin voi tehdä juoksu-kävely-juoksu-tyyppisiä harjoituksia kaksi tai kolme kertaa viikossa. Esimerkiksi vuoroin minuutti hölkkää ja minuutti kävelyä.
Pasanen suosittelee käymään myös juoksuvalmentajan tai -ohjaajan ohjauksessa. Heiltä saa hyviä vinkkejä oikeaan ja turvalliseen juoksutekniikkaan.
Juoksutekniikkaharjoittelusta on hyvä tehdä rutiini juoksemisen yhteyteen. Jokainen juoksuharjoitus on Pasasen mukaan tekniikkaharjoitus – keskity oikeaan juoksuasentoon sekä tekniikkaan. Hyvän tekniikan edellytyksenä on riittävä liikkuvuus, hyvä koordinaatio ja eri lihasten oikea-aikainen toiminta.
Viikoittaiseen harjoitteluohjelmaan on juoksun lisäksi hyvä sisällyttää lihaskuntoharjoittelua, etenkin alaraajoille ja keskivartalolle.
Kati Pasanen työskentelee professorina Calgaryn yliopistossa Kanadassa.
Juoksuharrastus ja ulkona liikkuminen ylipäätään on lisääntynyt korona-aikana myös Kanadassa. Kaikki sisäliikuntapaikat olivat kiinni suurimman osan ajasta, maaliskuusta 2020 kesäkuuhun 2021.
– Juoksun lisäksi patikointi, kävely, maastopyöräily, maantiepyöräily, hiihto ja lumikenkäily ovat lisääntyneet. Uskoisin, että samansuuntaista juoksun ja ulkoilun lisääntymistä on havaittu Suomessakin.
Pasanen toimii vastaavana tutkijana UKK-instituutissa viidessä tutkimusprojektissa, joista yksi on hänen suunnittelemansa Terve juoksija -juoksututkimus. Tutkimuksen päätarkoituksina on selvittää erilaisten harjoitusohjelmien vaikutuksia alaraajavammojen ehkäisyyn ja selvittää harjoittelun vaikutuksia aloittelevien juoksijoiden suorituskykyyn.
Tutkimuksen aineistonkeruu on parhaillaan käynnissä. Pasanen arvelee, että päätulokset julkaistaan vuoden 2023 loppuun mennessä.
– Isojen seurantatutkimusten tekeminen on hidasta.