Maanantaina marraskuun ensimmäinen päivä Virossa astuvat voiman taas uudet koronarajoitukset.
Uusien rajoitusten myötä erilaisten viihdepaikkojen, kuten museoiden teattereiden, elokuvateattereiden, kylpylöiden, ravintoloiden ja baarien pitää sulkea ovensa klo 23. Lisäksi koronapassi täydestä rokotesarjasta tai sairastetusta koronataudista on voimassa vain yhdessä henkilöllisyystodistuksen kanssa.
Lisäksi Viron hallitus suosittelee, että kaikki suuret tapahtuma, jotka eivät ole ehdottoman välttämättömiä perutaan 10.1.2022 saakka.
Nuorten 12–17-vuotiaiden pitää myös esittää todistus täydestä rokotesarjasta, sairastetusta koronataudista tai enintään 72 tuntia vanha negatiivinen PCR-testitulos tai enintään 48 tuntia vanha negatiivinen pikatestitulos voidakseen osallistua julkisiin tapahtumaan ja vieraillakseen erilaisissa viihdepaikoissa, kuten ravintoloissa, elokuvateattereissa tai museoissa.
Kouluissa ryhdytään viikoittain tekemään koronatestejä viruksen leviämisen estämiseksi. Lisäksi Tallinnassa koulujen 4–8-luokat siirtyvät etäopetukseen vähintään viikoksi. Myös Narvan ja Pärnun koulut siirtyvät etäopetukseen.
Viron terveydenhuoltojärjestelmä on kriittisessä tilassa, sillä sunnuntaiaamuna sairaalahoidossa oli jo 563 ihmistä, kun sairaaloiden maksimikapasiteetti on noin 600 potilasta. Viron hallitus toivoo, että uudet rajoitukset pysäyttävät pandemian leviämisen ja rohkaisee myös ihmisiä ottamaan rokotteen. Viron väestöstä vasta 57,2 prosenttia on rokotettu koronavirusta vastaan.
Viron koronaviruksen ilmaantuvuusluku on yksi Euroopan korkeimmista – 1 614,8 tapausta 100 000 asukasta kohden. Vain Latviassa luku on korkeampi. Viron terveysviraston mukaan uusien tartuntojen määrän odotetaan kasvavan tulevina viikkoina. Pelkästään sunnuntaina Virossa kuoli koronaan 15 ihmistä.