Toipuminen: Seksuaalinen hyväksikäyttö rikkoi Juhana Koiviston, 40, lapsuuden – "Ehkä minusta olisi tullut juoppo joka tapauksessa"

Juhana Koivisto pakeni häpeää ja ahdistusta ensin urheiluun ja lopulta päihteisiin.

Juhana Koivisto saa nykyään kiireiseen arkeensa lisää iloa muun muassa maastopyöräilystä. Alkoholia hänen ei tee enää mieli. Tiina Mutila

Riina Sydänmaanlakka

Juhana Koivisto, 40, piti salaisuutta itsellään yli 20 vuotta ennen kuin kertoi perheelleen. Häpeä sai hänet vaikenemaan.

– Seksuaalinen hyväksikäyttö ei ole ikinä kenenkään muun kuin tekijän vika, Koivisto pohtii kosken äärellä.

Virtaavan veden läheisyys on hänelle mieluinen paikka jutella. Siinä asiat soljuvat jotenkin mukavasti eteenpäin. Hän on viime aikoina innostunut myös koskimelonnasta.

Koivisto on huomannut, että kaikenlainen uhrien tai heidän vanhempiensa syyllistäminen aiheuttaa paljon pahaa: hänenkään vanhempansa eivät olisi voineet tehdä mitään toisin.

– Salasin heiltä kaiken niin taitavasti.

Hyväksikäyttö alkoi Koiviston ollessa 11-vuotias. Monena vuotena toistuneet tapahtumat eivät ole edelleenkään kadonneet Koiviston mielestä. Enää ne eivät kuitenkaan määritä häntä kokonaan.

Seksuaali-identiteettini ei ole koskaan päässyt rakentumaan terveellä tavalla.

– Se nyt vain on osa minua ja matkaani tähän pisteeseen. Olen pystynyt antamaan hyväksikäyttäjälle anteeksi ja ymmärtänyt, että hän on sairas ihminen, joka olisi tarvinnut hoitoa. Se on helpottanut itseäni.

Hyväksikäyttäjä ei kuulunut Koiviston lähipiiriin. Poliisille asia ei koskaan päätynyt, sillä Koivisto ei halunnut puhua siitä kenenkään kanssa.

– Kun aloin viimein puhua, rikos oli jo vanhentunut.

Koivisto sytyttää sikarin. Niitä palaa edelleen reilusti, mutta muut päihteet ovat jääneet menneisyyteen.

Hyväksikäyttö rikkoi Koiviston lapsuuden. Lisäksi se teki seksuaalisen identiteetin muodostamisesta vaikeaa.

Joidenkin elämä pyörii päihteiden ympärillä vielä 70-vuotiaana. Onnistuin kuitenkin raitistumaan alle nelikymppisenä ja nautin tästä todella.

Seksuaalisuudesta tuli Koivistolle häpeällinen asia. Myös se, että hyväksikäyttäjä oli mies, aiheutti paljon häpeää ja ahdistusta.

– Seksuaali-identiteettini ei ole koskaan päässyt rakentumaan terveellä tavalla. Mietin lapsena jatkuvasti, olenko homo, hetero vai jotain siltä väliltä. En ymmärtänyt, että vaikka olisin ollut homo, ei sillä olisi ollut mitään väliä.

Sitäkään hän ei ymmärtänyt, ettei hyväksikäyttö ollut hänen vikansa.

Häpeä oli valtava. Koivisto harrasti yläkouluikään saakka monia joukkueurheilulajeja mutta lopetti ne kaikki. Lopettamisen syyksi riitti toisen lapsen ilkeä, hyväksikäyttöön liittyvä kommentti.

Koivisto ei tiennyt, mistä asia oli kiusaajan tietoon tullut. Hän ei halunnut törmätä enää kehenkään, joka olisi jotain kautta saattanut tietää hyväksikäytöstä, ja pelkäsi, että häntä kiusattaisiin. Vanhemmilleen hän ei edelleenkään kertonut mitään.

Urheilu kuitenkin jatkui yksilölajien parissa. Joukkueurheilun tilalle tulivat alppihiihto ja maastopyöräily.

Juhana Koivisto pilasi urheilu-uransa päihteillä mutta ei harmittele sitä. Tiina Mutila

2000-luvun alussa Koivisto oli mukana alamäkipyöräilyn sekä skicrossin maajoukkueissa.

– Minulla oli kova tarve saada hyväksyntää, ja tein hurjalla intensiteetillä ihan kaiken.

Koiviston elämässä oli urheiluvuosien aikana myös hyviä kausia.

Jostakin pienestä asiasta, kuten hajusta tai jonkun ihmisen eleistä, saattoi kuitenkin seurata täysi lamaantuminen. Mielikuvat, häpeä, syyllisyys ja viha nousivat pintaan, ja mieli vajosi syviin vesiin.

– Tämän laukaisi yleensä tilanne, jossa koin olevani samalla tavalla pelokas eläin kuin lapsena ja nuorena.

Koivisto pakeni ajatuksiaan urheiluun, eikä juuri mikään muu tuntunut merkitykselliseltä.

– Ei minulla ollut enää mitään intoa olla täällä. Olin masentunut, katkera tai vihainen. Kaikki muu paitsi urheilu tuntui ihan paskalta. Olin varma, etten eläisi kolmekymppiseksi.

Urheilukaan ei aina vienyt ikäviä ajatuksia ja ahdistusta pois mielestä, ja Koivisto lääkitsi itseään päihteillä.

Intensiteetti siirtyi vähitellen treenaamisesta pään sekoittamiseen ja turruttamiseen. Alkoholi vei tilaa urheilun lisäksi myös läheisiltä.

Joulun aikaan 2000-luvun alkupuolella Koivisto ryyppäsi 11 päivää putkeen.

– Olimme lähdössä kisareissulle kuukaudeksi Eurooppaan, ja valmistelin sitä dokaamisella, hän hymähtää.

Koivisto majaili veljensä luona ja saapui majapaikkaansa aamulla baarin kautta putkasta. Pienten torkkujen jälkeen hän alkoi juoda pirtua.

– Silloin broidi sanoi ensimmäistä kertaa, että olen alkoholisti. Itse en sitä tietenkään myöntänyt. Tai myönsin, mutta vasta vuosien päästä.

Koivisto perui usein menojaan, koska oli kännissä tai krapulassa. Pahimmillaan hän saattoi olla kovassa humalassa viisi kertaa viikossa.

– Pääpäihde oli alkoholi, mutta käytin joskus muutakin.

Koivisto alkoi saada erinäisiä fyysisiä oireita ja yhdisti niiden syyksi alkoholin. Hän etsi tietoa ja roikkui keskustelupalstoilla lukemassa sairaudesta.

– Tajusin, että olen alkoholisti. Hakeuduin AA-ryhmään ja ajattelin, että se olisi jokin pelastusrengas. Minulle se ei ollut. Jonkin aikaa se piti pinnalla, mutta ratkesin taas. En ollut silloin vielä valmis.

Lukuisten ratkeamisten jälkeen, vuoden 2018 alussa, Koivisto hakeutui Minnesota-hoitoon. Se oli kova koulu mutta auttoi raitistumaan.

– Läheisten päivänä sain kuulla, miten mulkku olen ollut. Seuraavana päivänä piti olla positiivisten asioiden päivä, mutta minun kohdallani nämä totuudet jatkuivat edelleen. Ymmärrän sen kyllä, ja minun pitikin kuulla ne asiat, hän sanoo.

Minnesota-hoidon yhteydessä Koivisto puhui myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän ei pidä sitä ainoana syynä alkoholismille mutta koki, että avoin puhuminen koko elämästä auttoi käsittelemään kaikkia tunteita.

– Voihan se olla, että olisin ollut juoppo joka tapauksessa. Ei sitä voi tietää.

Juhana Koivisto ei koskaan ottanut kilpailureissuiltaan kuvia, koska kuvitteli, ettei kuitenkaan olisi enää yli 30-vuotiaana hengissä niitä katselemassa. Tiina Mutila

Myöhemmin Koivisto on kertonut tarinaansa myös julkisuudessa, sillä hän uskoo vaikenemisen pitävän yllä hyväksikäytön uhrien syyllisyyttä ja häpeää.

Käsittelytyö ei ole vielä pitkään aikaan ohi. Koivistolla on psykiatrin lausunto Kela-korvattavaa psykoterapiaa varten, mutta hän ei ole vielä edistänyt asiaa. Tapahtumien mieleen palauttaminen ei varsinaisesti pelota, mutta terapia veisi voimia ja aikaa. Nyt Koivisto ei ole varma, onko niitä tarpeeksi, sillä hän pyörittää kahta yritystä.

– Kyllä se on jossakin vaiheessa käytävä. Voihan olla, että on olemassa jotakin vielä parempaa oloa ja hyvinvointia, josta en edes tiedä.

Koivisto uskoo, että terapiasta voisi olla apua ainakin vaikeiden tunteiden käsittelyyn. Sitä hän on pyrkinyt harjoittelemaan muutenkin ja kehittyy koko ajan paremmaksi.

Muiden ongelmiin samastuminen on edelleen vaikeaa. Koivisto pitää itseään melko empatiakyvyttömänä.

– Jos joku valittaa jostakin kynnen lohkeamisesta, en osaa yhtään suhtautua. Ajattelen vain aina, mitä olen itse joutunut kokemaan. Samalla ymmärrän, että joku, joka on vaikka menettänyt koko perheensä, voisi ajatella vastaavasti minun ongelmistani.

Raittius on Koivistolle nautinnollista, eikä hän koe enää jäävänsä mistään paitsi ilman alkoholia. Sitä ei ole tehnyt mieli Minnesota-hoidon jälkeen.

Baarissakin on kivaa, silloin jos sinne sattuu ehtimään.

Urheilu-uransa Koivisto ehti pilata. Hän ei kuitenkaan sure sitä.

– Joidenkin elämä pyörii päihteiden ympärillä vielä 70-vuotiaana. Onnistuin kuitenkin raitistumaan alle nelikymppisenä ja nautin tästä todella. Jokainen päivä on edellistä parempi.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut