Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24 | Uudenvuodenjuhlat päättyvät Virossa tänä vuonna tunnin normaalia aikaisemmin – Syynä koronarajoitukset, jotka sulkevat ravintolat klo 23

Tänä vuonna Virossa uudenvuoden vaihtumisen juhlinta päättyy näillä näkymin jo tuntia ennen varsinaista vuoden vaihtumista. Syynä ovat koronarajoitukset, jotka sulkevat ravintolat ja viihdekeskukset jo klo 23.

Tämänhetkisten tietojen mukaan Viron hallituksen asettamat rajoitukset ovat voimassa 10.1.2022 saakka.

Viron terveys- ja työministeri Tanel Kiikin Viron yleisradiolle antaman lausunnon mukaan joulun ja uudenvuodenaaton juhlien aikarajoituksien lieventämiseen ei ole paljoa toivoa.

Monet virolaiset hotellit ja ravintolat olivat jo ehtineet ryhtyä myymään uudenvuoden juhlapaketteja asiakkailleen, ennen kuin hallituksen asettamat lisärajoitukset tulivat voimaan marraskuun alussa.

– Olemme keskeyttäneet uudenvuodenpakettien myynnin ja toimimme hallituksen ohjeistuksen mukaan. Toivomme, että nämä rajoitukset auttavat tartuntojen vähenemistä, Pärnussa sijaitsevan Estonia Resort Hotel & Span ynti- ja markkinointiosaston päällikkö Kairi Jõekäär kertoo.

Lisäksi monet ravintolat ovat valmiita ottamaan käyttöön lisätoimenpiteitä, kuten rokotettujen vieraiden pikatestauksen, jos niiden avulla tapahtumien järjestäminen on mahdollista.