T24: Etätöihin Tallinnaan? – Tällaisia ovat kaupungin monipuoliset coworking-tilat

Igluofficesta aukeaa hieno näköala Tallinnanlahdelle. Thea Ekholm

Thea Ekholm

Koronapandemian myötä etätyöstä tuli uusi normaali, eikä työn teon paikalla tai paikkakunnalla todistetusti ole enää mitään väliä. Kunhan netti toimii ja Teams-palaveri rullaa. Etätöitä voi siis tehdä hyvällä omallatunnolla muualtakin kuin kotisohvalta, jopa toisesta maasta.

Suomeen verrattuna edullinen hintataso sekä monenlaiset coworking- ja etätyömahdollisuudet tekevät Tallinnasta kiinnostavan kohteen nykyajan toimistonomadeille.

Lisäksi kansainvälinen henkilöstöhallinnoinnin verkkoalusta WorkMotion.com julkaisi juuri kattavan tutkimuksen, joka mukaan Tallinna on maailman 7. paras etätyökaupunki. Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 80 kaupunkia eri puolilta maailmaa. Helsinki sijoittui samassa tutkimuksessa sijalle 18.

Tallinna24 listasi kaupungin kiinnostavimmat etätyöpaikat ja coworking-tilat.

Iglupark

Igluoffice on taatusti Tallinnan persoonallisin toimisto. Thea Ekholm

Tallinnan taatusti erikoisimmat toimistotilat sijaitsevat Igluparkissa Noblessnerin vanhan sukellusvenetelakan kupeessa. Hobbittien mökeiltä näyttävät igluofficet sijaitsevat aivan merenrannalla ja niistä aukeaa upea näköala Tallinnanlahdelle. Vuokrattavana on kahdenlaisia toimistoigluja: joko kokouskäyttöön sopivia 8 hengen igluja tai työskentelypaikat 5 hengelle tarjoavia toimistoigluja. Toimiston vuokra on 175 euroa per päivä ja iglua voi käyttää klo 8.30–20.30. Igluparkissa on vuokrattavana myös 2 hengen mökkejä hintaan 150 euroa yö sekä saunoja, joissa 10 henkeä kylpee kolme tuntia 300 eurolla.

Citybox-hotelli

Citybox-hotellissa töitä voi tehdä oman huoneen lisäksi myös viihtyisissä aulatiloissa, joita löytyy joka kerroksesta. Thea Ekholm

Kesällä 2020 Tallinnan matkustajasataman kupeessa avautui norjalainen Citybox-hotelli, jossa yhdistyvät hotellin ja hostellin parhaat puolet. Itsepalveluperiaatteella toimivassa hotellissa vieraalla on viihtyisä huone, mutta käytössä ovat myös yhteiskeittiö, pyykkitupa ja viihtyisät loungetilat useammassa kerroksessa. Lisäksi on pingispöytä ja lukollinen pyörävarasto. Lisämaksusta voi vuokrata käyttöönsä kahta eri kokoista kokoustilaa.

Näin korona-aikaan hotellista on voinut varata huoneen kuukaudeksi 450 euron hintaan, johon sisältyy siivous ja mahdollisuus pestä pyykit kerran viikossa sekä yhden lemmikin asuminen huoneessa. Samassa rakennuksessa Cityboxin kanssa sijaitsee kahvila-ravintola Loulou, joka tarjoilee niin aamiaista kuin lounastakin. Työteko sekä huoneessa että hotellin yleisissä tiloissa sujuu mainiosti laadukkaan ja ilmaisen nettiyhteyden ansiosta.

Workland coworking-keskus

Worklandin coworking-tiloissa työskentelevää ilahduttaa monipuolinen ja moderni varustelu. Workland

Tallinnan businesskorttelissa Maakri-kadun varrella sekä vanhan kaupungin kupeessa Tallinnan Vapaudenaukion naapurissa sijaitsevat Worklandin coworking-keskukset. Yritys tarjoaa sekä joustavia coworking-tiloja että nimettyjä toimistoja ja työpisteitä niin freelancereille kuin yrityksillekin. Modernit tilat on varustettu toimistotekniikan uusimmilla ratkaisuilla ja tarjolla on monenlaisia työpisteitä niin rennompaan kuin keskittymistäkin vaativaan työskentelyyn. Keskuksissa on kansainvälinen tunnelma ja monet suomalaisetkin ovat löytäneet tiensä sinne töitä tekemään.

Työpiste Worklandin tiloissa maksaa 220 euroa kuukaudessa. Jos et tarvitse työpistettä koko kuukaudeksi niin 10 kerran kortti tiloihin maksaa 150 euroa. Oman nimetyn työpisteet Worklandilta saa 300 eurolla kuukaudessa.

Viru-hotelli

Myös Tallinnan legendaarinen Viru-hotelli on korona-aikana ryhtynyt houkuttelemaan asiakkaita majoittumaan hotellissa pidemmän aikaa. Nyt 1–2 henkilöä majoittuu Virussa kuukauden ajan 499 euron hintaan. Aamiainen ei kuulu huoneen hintaan, mutta siivous tehdään kerran viikossa. Aamiaisen kanssa 2 hengen kuukauden asumisen hinta hotellissa on 699 euroa. Töiden teko onnistuu omassa huoneessa tai hotellin 1. tai 2. kerroksen aulatiloissa. Hotellin ravintolat palvelevat normaalisti ja vieraat voivat halutessaan vuokrata käyttöönsä yksityissaunan.

Konttihotelli Hektor Container Hotel

Konttihotelli Hektor Container Hotellin aulassa muutkin kuin hotelliasukkaat voivat työskennellä kahvikupin hinnalla. Thea Ekholm

Tallinnan Telliskivessä sijaitsevassa konttihotelli Hektor Container Hotelissa kuukauden majoittuminen maksaa 475 euroa ja siihen sisältyy siivous joka 10. päivä sekä hotellin yhteiskeittiön ja loungetilojen käyttö. Jos kaipaat vain viihtyisää työpistettä, hotellin aulatiloihin voi tulla tekemään töitä kahvi- tai teekupin hinnalla. Käytössä on reilusti sähköpistokkeita ja hyvä nettiyhteys.

Tallinna on maailman 7. paras kaupunki tehdä etätöitä

Kansainvälinen henkilöstöhallinnoinnin verkkoalusta WorkMotion.com julkaisi marraskuussa 2021 kattavan tutkimuksen, jossa analysoitiin ja asetettiin etätyön kannalta paremmuusjärjestykseen 80 kaupunkia eri puolilta maailmaa. Kaupunkien menestykseen listalla vaikuttivat muun muassa etätyötä koskevat määräykset, työlainsäädäntö, elinkustannukset sekä kaupunkien infrastruktuuri ja asumiskelpoisuus. Tutkimukset Top 3 kaupungit olivat Melbourne, Montreal ja Sydney. Tallinna sijoittui tutkimuksessa sijaille 7., kun Helsinki sijoittui sijalle 18.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut