Marraskuun alussa Tallinnassa sijaitsevassa taidemuseo Kumussa avautui Taidetta mukavuusalueella? - 2000-luku Viron taiteessa -näyttely, joka jatkaa museon nykytaiteelle omistettua vuosikymmennäyttelyiden sarjaa.
Tämänkertainen näyttely tarjoaa katsauksen 2000-luvun taiteeseen etupäässä Viron taidemuseon ja Tarton taidemuseon nykytaiteen kokoelmien valossa, mutta se tuo myös esiin vähemmän tunnettuja teoksia ja vasta seuraavalla vuosikymmenellä lopullisen päivänvalon nähneitä ideoita.
Näyttely jakautuu eri teemoihin, avainsanoihin ja motiiveihin perustuviin dialogeihin ja pyrkii välittämään vuosikymmenen taiteelle ominaisen tiedostamisen tavan, taiteilijan näkökannat ja tarkastelutavat. Avainsanat kuten uusliberalismi, Kiinan nousu, teknologian huippunopea kehitys, muuttunut mediakenttä – ne kaikki kuvaavat vuosikymmenellä käynnistyneitä tai kiihtyneitä prosesseja, jotka vaikuttavat meihin tänäkin päivänä.
Entä mitä voimme kaiken tämän valossa sanoa vuosikymmenen taiteesta? Sille ei ole helppoja määritelmiä eikä yhteisiä nimittäjiä. Se haarautui kaikkiin mahdollisiin suuntiin sekä sisällöllisesti että muodollisesti. Vaikka edellisen vuosikymmenen teemoja ja kehityskulkuja jatkettiin monilta osin, vuosikymmenen taiteessa näkyi uusi tiedostamisen tapa, jota näyttely pyrkii ilmentämään myös teosvalikoimalla.
Juuri 2000-luvulla aloittivat useat nyt parhaaseen luomisvaiheeseensa päässeet taiteilijat, jotka herättivät huomiota vahvoilla debyyteillään ja uudenlaisilla kannanotoillaan. Nuoret, joita edellisen vuosikymmenen radikaalisuus ei enää itseisarvona kiinnostanut, toivat taiteeseen uusia teemoja ja uutta sanastoa, mm. relaatioestetiikan keinot, queer-taiteen ja ajatuksen taiteesta tutkimuksena.
Esillä on muun muassa Jaanus Samman, Herkki-Erich Merilan, Denes Farkasin, Minna Hintin, Villu Jaanisoon, Sandra Jõgevan, Edith Karlsonin, Flo Kasearun, Jass Kaselaan, Alice Kaskin, Kiwan, Karel Koplimetsin, Neeme Külmin, Marco Laimren, Andres Lõon, Marko Mäetammin ja monen muun teoksia.
Näyttely on avoinna taidemuseo Kumussa 9.10.2022 saakka.