Viron villi itä tarjoaa seikkailuja, elävää historiaa ja omintakeista ruokakulttuuria – Tästä vinkit entistä kiinnostavammalle Viron-matkalle

Peipsijärvi on huikea kokemus.

Opetellaanpa alkuun uusi sana tai kolme: karakatitsa eli karakat ja kummijuku. Kaksi ensimäistä tulevat venäjän mustekalaa tarkoittavasta sanasta, kolmas on enempi viroa, rinnan käytetty.

Ne ovat monsteriautoja, kolmipyöräisiä ajopelejä tai kaksipyöräisiä lumisuksella. Ne kehitettiin aluksi kalastajien arkisiin tarpeisiin 1980-luvun Peipsijärvellä. Sittemmin mopo on karannut käsistä lajiharrastajien kilpavarustelussa.

Kyllä se järvi jäätyy, ja paras aika koittaa viimeistään helmikuussa, kun paikalliset yrittäjät järjestävät karakitsasafareita kevätauringon alkaessa taas paistaa.

Silloin piskuinen tuhannen asukkaan Kallasten kaupunki järjestää kummijuku- eli karakitsaparaatin, ja mukana on myös tela-ajoneuvoja ja muita jääkiitureita.

Peipsi on ääretön kokemus.

Viron-matkailun grand-old-man Tapio Mäkeläinen nostaa järven ykkösmatkakohteeksi Itä-Virossa ja hersyttää tunteita:

– En ole koskaan nähnyt karjalaisten merta Laatokkaa, mutta suuri on Peipsikin, eikä vastarantaa todellakaan näy. Järven värit, tuulet, myrskyt, jäiden pakkautuminen keväisin rantaan, kalat, pohjoisen Peipsin huikeat hiekkarannat…

Hän julkaisi tänä syksynä jo viidennentoista Tapion matkassa -opaskirjan. Nyt ne veivät Peipsimaalle ja Jõgevamaalle. Narva ja Koillis-Viro koluttiiin 2016.

Mäkeläisen kirjat ovat poikkeuksellisia matkaoppaita. Niitä ei vaivaa kaupallinen pinnallisuus vaan paneutuminen taustoihin ja joskus suorastaan hämmentäviin yksityiskohtiin.

– Vanhauskoisten kylät järven rannalla. Kilometrejä, kymmeniä kilometrejä jatkuvat rivikylät. Jos taloja on kolmella peräkkäisellä järven suuntaisella kadulla, niin kyseessä on Kallasten kaupunki ja jos viidellä, niin Mustvee, Mäkeläinen kuvailee toiseksi tärkeimmäksi nostamaansa kohdetta.

Keitä olivat tsaaria Peipsin länsirannalle paenneet vanhauskoiset? Opaskirja selittää juurta jaksain. Se on pala sellaista historiaa, mitä meillä suomalaisilla ei ole. Ja se vain jatkuu.

Vanhauskoisten kala- ja sipuliruokia varten on oma erikoisravintolansakin Kolkjan kylässä. Tuoreita sipulipiirakoita myydään rantareitin varrella ja syksyllä tienpielet täyttyvät sipulien ja muiden tuotteiden myyjistä. Tämä jos mikä on elävää perinnettä:

– Jännittävän tarinan haluankin kertoa Ivan tšai -teestä. Maitohorsman lehdistä fermentoimalla ja kuivattamalla saatu tee oli aikoinaan suosittu oikean teen korvike laajoilla alueilla. Eräs matkailuyrittäjä keksi herättää teen henkiin ja nyt pitkin koko Peipsin rantaa tarjotaan sitä. Lisäksi järjestetään Ivan tšai -teen valmistamiskursseja, myydään teetä erikokoisissa pakkauksissa ja tätä herkullista juomaa on saatavana joka paikassa.

Mäkeläisen mukaan juomasta on tullut niin suosittu, että sitä kysellään jo Tallinnan ja Tarton huippuravintoloista.

– Kuukausi sitten olin uutta opustani esittelemässä Mustveen pikkukaupungissa ja siellä eräässä kuppilassa ostin valmiiksi pullotetun Ivan tšai -ice tean, hän kertoo.

Peipsin lisäksi meri avautuu suomalaiselle oudolla tavalla. Täällä katsotaan Suomenlahdelle pohjoiseen. Aurinko paistaakin oman selän takaa. Ja kun mereltä tulee, se tuulee kylmästä pohjoisesta.

Narva-Jõensuu oli aikoinaan toinen Terijoki – pietarilaisten lomaparatiisi. Sen hiekkarannat eivät ole aivan yhtä pitkät kuin Peipsin kaltaalla, mutta lomakohde houkuttelee edelleenkin.

EU:n Venäjästä erottavaan Narvajokeen nousee paikallinen erikoisuus: nahkiaiset.

Nahkiaisfestivaalit pidettiin jo syyskuun lopussa. Niitä kannattaa yhä kysyä, sillä säilöttyjä saa ympäri vuoden. Nimi kuuluu: Marineeritud silmud. Silmuiksi kutsuttiin näitä rasvasia vedeneläviä myös Kannaksen karjalaismurteissa.

Mutta annetaan Mäkeläisen kehua vielä niitä Peipsin kaloja:

– Peipsin muikut ovat suomalaisiin verrattuna jättikokoisia, kuore taasen niin pientä, ettei sitä perata, vaan kuivatetaan ja syödään huiko- eli hiukopalana viinaa tai olutta juodessa. Kuhaa – tuoretta sellaista – saa joka kylän kuppiloista ja ruokapaikoista.

Sitten muutama realiteetti. Ajomatka omalla autolla Tallinnasta Narvaan kestää kaksi ja puoli tuntia. Samaan junamatkaan vierähtää vajaa kolme tuntia.

Narvasta yhtäsoittoa Peipsin eteläkärkeen menee yli kolme tuntia, mutta eihän sitä niin ajeta. Yli 100 000 suomalaismatkailijaa Virossa johdattanut Mäkeläinen huomauttaa:

– Suuria hotelleja ei ole, mutta pieniä persoonallisia majoitusliikkeitä löytyy pitkin matkaa. Alue ei ehkä sovellu suurille turistibusseille. Tosin keski- ja eteläosista on vain noin 30 minuutin matka Tarton suuriin hotelleihin.

– Omalla autolla ja pienellä porukalla matkustaville seutu sopii täydellisesti. Niille, joilla ei ole valtava kiire, vaan joilla on aikaa huomata, että pienikin voi olla kaunista ja kiinnostavaa, Mäkeläinen summaa.

Viro

Kuusi menovinkkiä

Valasten luontopolku. Kalle ja Riina-Maija Palanderin kartanon naapurissa Ontikan rantatörmällä sijaitsee Viron korkein vesiputous. Parhaimmillaan Valaste on keväällä sulamisvesien aikaan. Putousta pääsee ihailemaan metallisilta portailta, jotka johtavat rantaan luontopolulle.

Tuliveen rantaravintola, hotelli ja salakuljetusmuseo. Liimalan kylässä sijaitseva museo kertoo Viron ja Suomen rannikoilla 1900-luvun alussa tapahtuneesta pirtun salakuljetuksesta.Ravintola tarjoilee herkullista, paikallisista raaka-aineista valmistettua ruokaa. Paljon erilaisia kalaherkkuja.

Kalevipojan museo. Jõgevamaalla Kääpän kylässä vain vuosi sitten avatussa museossa pääsee VR-lasit päässä kokemaan Kalevipojan legendaarisia taisteluita. Lapsille oma seikkailupuisto.

Avinurmen puuaitta. Viron puutyökeskus, josta tulee monen suomalaisenkin saunan kalusteet. Kupeessa kilometrin junarata, kapearaiteinen Avinurme rong, jolla meno-paluu maksaa 5 euroa.

Alatskiven linna. Kartanonherra Arved von Nolckenin vuonna 1885 rakennuttama linna, jonka esikuvana on brittikuninkaallisten kesäasunto Balmoralin linna Skotlannissa. Naapurissa Hirveaia veinikelder, jossa voi osallistua viininmaisteluihin.

Peipsimaan museo. Ennakkovarauksesta mahdollista osallistua vanhauskoisten teeseremoniaan, jossa kuullaan Ivan tšain valmistuksesta, opetellaan samovaarin käyttöä sekä tutustutaan teen kanssa perinteisesti tarjottuihin ruokiin ja vanhauskoisten itse valmistamaan sokeriin, keedusuhkuriin.

Tallinna24-verkkosivuston Thea Ekholm jakoi nämä kuusi vaihtelua matkailuun tuovaa vinkkiä.

Idän top 7

Ruokapaikat

1) Meretare. Narva-Jõesuussa meren rannalla sijaitseva ravintola perustaa mereneläviin. Hinta/laatu huippuluokkaa. Samoin maisema.

2) Kivi Kõrts. Alatskivessä sijaisteva ”Kivi pubi” tarjoaa konstailematonta ruokaa historiallisessa miljöössä.

3) Kolkjan Kala-sibula restoran. Perustuu pitkälti vanhauskoisten paastoruokiin.

4) Peipsi Toidu Tänav. 175 kilometrin mittainen festivaali on tosin pop up -tapahtuma, mutta kannattaa panna mieleen.

5) RO-RO Narvassa. Ei ole varsinaisesti ruokapaikka vaan taideravintola, jossa on esiintyviä artisteja, huikopalaa ja näkymä Venäjän puolelle ikkunasta. Taidepläjäyksenä kiehtova – siis enemmänkin kaljoitteluun ja illanviettoon.

6) Kohvik Muna. Narvan Raatihuoneentorilla Tarton yliopiston sivutoimipisteessä. Laaturuokaa keskellä kaupunkia.

Ravintolavinkit antoi Simo Heinmaa. Hän on pitkään Virossa asunut yrittäjä, joka tykkää katsella Viroa eri näkökulmista ja reissata myös Tallinnan ulkopuolella.

Mikko Savikon erikoiset seikkailut

– Ruotsia johdettiin Kaarle XII:n aikana yhden talven Laiusesta (1700-01). Ja kevään tultua jatkettiin sotaa, aloittaa The Baltic Guide lehden päätoimittaja emeritus Mikko Savikko.

Suuren Pohjan sodan jälkeen linna jäi raunioiksi, mutta ei ole aivan tyhjän panttina, sillä nyt talvisin siellä järjestetään roolipelinä historiallista lumitaistelua.

Peipsi, sen kalat, kalastajat ja karakatitsat innoittavat myös keittiöammattilaisena työskennellyttä miestä.

– Pilkillä käyvät lisäksi latvialaiset, koska heillä ei ole järviä, Savikko huomauttaa.

Peipsin ranta-alueen kylätiet ovat hänen suosikkejaan.

– Hyvä reitti on kääntyä Alatskiven kohdalta kohti rantaa: Kolkja-Kasepää-Varnja. Siellä on myös museoita, gallerioita ja kahviloita, sekä sipulinkasvatusta heidän tapaansa. Kavastussa pääsee Emajõen yli käsikäyttöisellä lossilla. Ei maksa paljon.

– Räpinassa on 1700-luvulla rakennettu paperitehdas. Sinne voi tilata kiertokäyntejä. Lüübnitsan tornista voi käydä katselemassa Venäjälle.

Ja aivan koillisnurkassa tullaan kuin toiseen maailmaan:

– Setomaa ja sen kulttuuri on oma juttunsa: suomensukuisten kieliryhmä ja ortodoksiuskonto sekoittuneena vahvaan kansankulttuuriin.

– Setomaan hallinnollisessa keskuksessa Värskassa on kylpylä ja kaksi vesituotantolaitosta. Vesi tulee porakaivoista. Toinen on A. Le Coqin eli Olvin omistuksessa.

– Kun Värskasta jatkaa tietä Saatseen, joutuu ajamaan noin kilometrin matkan Venäjän puolella. Siinä kohtaa ei saa pysähtyä. Kamerat valvovat ja jos niin tapahtuu, tulee varmasti sakkoa, joka on ihan tuntuva, Savikko varoittaa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut