T24: Tutkimus: 51 prosenttia virolaisista vastustaa pakollisia koronarokotuksia

Kymsote alkaa rokottaa myös lapsia. Jussi Lopperi

Thea Ekholm

Tuore tutkimusyhtiö Norstatin tekemä selvitys osoittaa, että 51 prosenttia Viron aikuisväestöstä ei kannata pakollisia koronarokotuksia. Selvityksen tilaaja on konservatiivinen Institute for the Study of Societal Issues -ajatushautomo. Asiasta kertoi Viron yleisradio.

Pakollisia koronarokotuksia kannatti selvityksen vastanneista 43 prosenttia, ja kuusi prosenttia vastanneista ei vastannut kysymykseen ollenkaan.

Norstatin mukaan puoluekannan mukaan jaoteltuna eniten pakollisten koronarokotusten kannattajia löytyy Reformi-puolueen äänestäjistä (71 %). Sosiaalidemokraattien äänestäjistä 56 prosenttia ja 54 prosenttia Eesti 200 -puolueen äänestäjistä kannatti pakollisia rokotuksia.

Keskustapuolueen äänestäjän jakaantuivat rokotekannan mukaan lähes puoliksi: 47 prosenttia kannatti pakollisia rokotuksia ja 44 prosenttia vastusti niitä.

Eniten pakollisten koronarokotusten vastustajia löytyy konservatiivisen EKRE:n äänestäjistä, joista 85 prosenttia vastustaa niitä.

Viron hallitus on toistuvasti sanonut, että koronavirusrokotteiden ottaminen säilyy Virossa vapaaehtoisena. Keskustelu pakollisista rokotteista on kuitenkin yleistynyt kaikissa EU-maissa, nyt kun uusi koronaviruksen omikronvariantti leviää nopeasti.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut