Viron terveysministeriön tiedotteen mukaan tiistaiaamuna Viron sairaaloissa oli 624 koronatartunnan saanutta potilasta, joista 320 oli sairaalahoidossa vakavan koronataudin vuoksi. Heistä 210 eli 65,6 prosenttia oli rokottamattomia.
Sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä kasvaa siis edelleen Virossa. Vielä viime viikolla sairaaloissa oli reilut 500 koronatartunnan saanutta potilasta, joista 288 kärsi vakavasta koronataudista. Helmikuun alussa sairaalahoidossa oli vain reilut 200 koronapotilasta.
Viimeisen kymmenen päivän aikana Virossa on otettu sairaalahoitoon keskimäärin 43 koronapotilasta päivässä.
Myös koronakuolemien määrä on lisääntynyt. Tiistaina rekisteröitiin 11, maanantaina kahdeksan ja viikonloppuna aikana 10 uutta koronakuolemaa. Viime viikolla Virossa tehtiin uusi koronakuolemien ennätys, kun yhden päivän aikana rekisteröitiin 17 kuolemantapausta.
Lisäksi Viron rokotustahti on hidastunut, minkä johdosta koko väestön rokotekattavuus on jämähtänyt reiluun 62 prosenttiin.
Viime viikolla koronaviruksen määrä jätevesissä laski, mutta Viron terveysviraston mukaan syynä voivat olla viimeaikaiset rankkasateet, jotka ovat laimentaneet jätevesiä. Jotta nähdään, onko koronaviruksen määrässä laskeva trendi, on odotettava tämän viikon tuloksia.
Koronaviruksen määrä jätevesissä on edelleen korkea Harjumaalla, Ida-Virumaalla, Lääne-Virumaalla, Keski-Virossa ja Tarton maakunnassa.