Viime vuonna Tallinnan matkailuinfo vanhassa kaupungissa palveli yli 45 000 kävijää. Vielä ollaan kaukana koronapandemiaa edeltävistä luvuista, jolloin Tallinnan Raatihuoneentorin kupeessa sijaitsevassa matkailuinfossa vieraili vuosittain yli 300 000 ihmistä.
Tallinnan matkailuinfo piti ovensa kuitenkin auki lähes koko pandemian ajan. Aiemmin pääasiassa kansainvälisiä turisteja neuvomaan tottunut henkilökunta jakoi matkailuvinkkejä myös muualta Virosta pääkaupunkiin tutustumaan tulleille kotimaan matkailijoille.
– Viime kesänä Tallinnassa vieraili jo hiukan kansainvälisiä risteilyturisteja, mutta kaukana oltiin vielä pandemiaan edeltävistä määristä, kun heitä saattoi kaupungissa olla yhden päivän aikana 10 000, Tallinnan matkailuinfon informaatioasiantuntija Gert Kase kertoo.
Viime kesänä matkailuinfossa vieraili tavallista enemmän turisteja Espanjasta, Italiasta ja Ranskasta. Suomalaisturistejakin matkailuinfossa käy, mutta vähemmän.
– Suomalaiset ovat vierailijoidemme Top 10 -listalla, mutta eivät mahdu viiden parhaan joukkoon. He tietävät jo niin paljon Tallinnasta, että kysyvät myös erilaisia asioita kuin muut turistit, Kase sanoo.
Kun turistit yleensä kysyvät Tallinnan matkailuinfosta kaupungin tärkeimpiä nähtävyyksiä, opastettuja kaupunkikierroksia, vessaa, hyviä ruokapaikkoja, ostosmahdollisuuksia ja kulttuuritapahtumia, suomalaisia kiinnostaa hyvä hammaslääkäri, luotettava autokorjaamo tai suutaria.
– Suomalaisia kiinnostavat Tallinnan palvelut, he tuntevat jo kaupungin ja sen nähtävyydet niin hyvin.
Gert Kase on työskennellyt Tallinnan matkailuinfossa jo 15 vuotta. Hän on uransa aikana törmännyt useampaankin turistin esittämään outoon kysymykseen. Eikä ole ihan kaikkiin osannut vastatakaan.
– Kerran minulta kysyttiin, mistä Tallinnassa voisi ostaa varaosia leikkuupuimuriin. Siihen en osannut vastata. Enkä myöskään osannut kertoa Virossa olevien hopeakaivosten sijaintia, Kase naurahtaa.
Alkuvuodesta Tallinnan matkailuinfossa vieraillut Etelä-Euroopasta saapunut turistikin joutui pettymään. Hän olisi halunnut nähdä karhun, mutta sai kuulla niiden nukkuvan vielä tammikuussa talviunta. Mahdollisuus eksoottiseen avantouintiinkin on kiinnostanut monia lämpimistä maista tulevia turisteja.
Tallinnan matkailuinfossa on vielä saatavilla paljon printtimateriaalia, kuten karttoja ja erilaisia esitteitä. Kielivaihtoehtoja on 12.
– Varsinkin paperikartta on suosittu turistien keskuudessa. Monelle ei pelkkä puhelimen karttasovellus riitä.
Moni suomalainen ei ole käynyt Tallinnassa koko koronapandemian aikana eli lähes kahteen vuoteen. Heille Gert Kase antaa muutaman vinkin uusista nähtävyyksistä ja näkemisen arvoisista paikoista, joita kaupunkiin on ilmestynyt.
– Loppuvuodesta 2019 avautui Paksun Margareetan tykkitornissa Viron merimuseon uusi näyttely, siellä ei moni ole ehkä vielä käynyt. Lisäksi syyskuussa avautuu Nigulisten kirkon uusi hissi sekä näköalatasanne ja Pyhän Olavin kirkon tornikin avataan todennäköisesti toukokuussa.
Aivan Tallinnan matkailuinfon naapurissa, Raatihuoneentorilla, sijaitsee kaksi kiinnostavaa nähtävyyttä, jotka viettävät tänä vuonna juhlavuottaan. Tallinnan Raatihuone täyttää 700 vuotta ja sitä vastapäätä sijaitseva Raadinapteekki 600 vuotta.
– Tallinnan Raatihuonen on avoinna päivittäin 1.6.–31.8. ja silloin pääsee vierailemaan myös Raatihuoneen torniin, Kase kertoo.