T24 | Jo 23 prosenttia virolaisista on käynyt ostoksilla Lidlissä

Tutkimusyhtiö Kantar Emorin tuoreen selvityksen mukaan jo 23 prosenttia virolaisista on ehtinyt tehdä ostoksia Lidlin myymälöissä kahden ensimmäisen aukioloviikon aikana.

Maaliskuun alussa ensimmäiset myymälänsä Virossa avannut Lidl on kiinnostanut erityisesti tallinnalaisia, joista ostoksilla on käynyt jo 29 prosenttia. Tallinnassa sijaitsee myös suurin osa Lidlin Viron myymälöistä.

Virolaisten kiinnostus Lidliä kohtaan ei Kantar Emorin mukaan ole laantuakseen lähiaikoina, sillä 61 prosenttia jo siellä ostoksia tehneistä aikoo vierailla Lidlissä uudestaan seuraavan kahden viikon aikana.

Kantar Emorin tutkimusasiantuntija Kersten Jõgin mukaan Lidlin asiakaskunta ei ole verrattavissa markkinoilla pidempään olleiden kauppaketjujen asiakaskuntaan. Lidlin asiakaskunnassa on enemmän muita kansallisuuksia, lapsiperheiden edustajia ja 25–34-vuotiaita virolaisia.

– Samaan aikaan puolet Lidlin asiakkaista uskoo, ettei ketju sovi heidän pääostopaikakseen, josta he voisivat ostaa suurimman osan päivittäin tarvitsemastaan ruoasta, Jõgi sanoo lehdistötiedotteessa.

Suurin syy on tähän Jõgin mukaan Lidlin myymälöiden vähäinen määrä, mutta myös tuttujen tuotteiden ja tuotemerkkien puutteella on vaikutusta asiaan.

Lue myös: Lidl tarjoaa nyt Viron edullisimman ostoskorin

Tutkimus toteutettiin 10.–15. maaliskuuta ja siihen osallistui 1 282 Virossa asuvaa 15–74-vuotiasta henkilöä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut