T24 | Tallink siirtää Riika-Tukholma-reitin avaamista – Syynä pienet varausmäärät ja kallis polttoaine

Thea Ekholm

Tallinkin piti avata kaksi vuotta keskeytettynä ollut Riika-Tukholma-reitti jälleen 6.4.2022, mutta aloitusta on päätetty siirtää kahdella kuukaudella eteenpäin. Liikennöinti aloitetaan reitillä vasta 3.6.2022.

Reitin avaamisen lykkäys johtuu huhti-toukokuun pienistä varausmääristä sekä polttoaineen hinnan merkittävästä noususta. Vallitsevassa tilanteessa ei Tallinkin mukaan ole mahdollista liikennöidä Riika-Tukholma-reittiä kannattavasti huhti-toukokuussa.

– Olimme täysin valmiina avaamaan Riika-Tukholma-reitin Isabellella suunnitelmien mukaan huhtikuussa. Lisäksi Latvian hallitus hiljattain ilmoitti, että suurin osa voimassa olevista koronarajoituksista maassa poistetaan. Helmikuun lopulla alkaneen sodan takia jouduimme kuitenkin arvioimaan suunnitelmiamme uudelleen. Toivon, että tilanne muuttuisi kesän alkuun mennessä, Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene kommentoi asiaa lehdistötiedotteessa.

Tallinkin Isabelle-alukselle tehtiin vuoden alussa suunniteltu kuivatelakointi ja laiva on valmiina aloittamaan liikennöinnin.

Mainos: Helsingin kaupunki

Mainos: Helsingin kaupunki

50-luvun kerrostalo puolitti lämmityskulunsa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut