Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24 | Elinkeinoministeri Mika Lintilä: ”Matkailussa mentaalisen viruksen tappaminen on suurin haaste” - Suomen ja Viron ministerit kannustavat kansalaisiaan matkailuun

Suomen elinkeinoministeri Mika Lintilä ja Viron yrittäjyys- ja informaatioteknologiaministeri Andres Sutt ovat pitäneet tiiviisti yhteyttä koronakriisin aikana ja pitäneet toisensa ajan tasalla koronarajoituksista. Molempien ministerien suuri huolenaihe on ollut pandemian kielteinen vaikutus matkailualaan sekä Suomen ja Viron väliseen matkustamiseen yleensä.

Mika Lintilä toivoo, että matkailu Suomen ja Viron välillä palautuisi nopeasti ennalleen jo lähitulevaisuudessa.

– Hankalina aikoina voi olla helpompaa aloittaa matkailu vierailemalla lähiseuduilla, kuten suomalaisille vierailu Viroon ja toisinpäin, Lintilä kommentoi aihetta Visit Estonian Viron suurlähetystössä Helsingissä järjestämässä tilaisuudessa.

– Tällä hetkellä matkailussa suurin haaste on mentaalisen viruksen tappaminen, jotta ihmiset uskaltavat taas lähteä liikkeelle. Vielä eivät konsertit ja yleisötilaisuudetkaan vedä entiseen tapaan, Lintilä muistuttaa.

Uusi haaste matkailulle on myös Ukrainan sodan alkaminen. Maailmanpolitiikan jännitteistä huolimatta molemmat ministerit rohkaisevat ihmisiä haaveilemaan matkoista ja toteuttamaan matkasuunnitelmia.

– Maidemme välinen suhde ei perustu pelkkään diplomatiaan ja liiketoimintaan, vaan myös kaikkiin niihin erilaisten ihmisten kohtaamisiin, jotka matkustaminen ja naapurissa kylässäkäynti mahdollistaa. Matkailustrategiassamme todetaan, että nyt on aika lähteä Viroon. Kutsunkin suomalaiset matkailijat kylään ja yllättymään siitä, miten paljon Virossa on pandemian aikana tapahtunut, Viron yrittäjyys- ja informaatioteknologiaministeri Andres Sutt sanoi tilaisuudessa.

Sutt sanoo ajattelevansa asioista pääasiassa myönteisesti, joten hän uskoo Suomen ja Viron välisen matkailunkin palaavaan pian ennalleen.

– Uskon, että rikomme matkailun huippuvuoden 2019 luvut vielä ennen vuonna 2025.

Inflaatio on nostanut hintoja myös Virossa, mutta ministeri ei usko sen vähentävän maan houkuttelevuutta matkakohteena suomalaisten silmissä.

– Ei ole kestävä ajatus, että Viro markkinoisi itseään vain halpana matkakohteena. Jos matkustaa halpaan paikkaan, saa myös halpaa palvelua. Haluavatko matkailijat sitä? Korona-aikana Virossa on tapahtunut paljon parannuksia ja monet kohteet ovat panostaneet sekä palvelun että laadun päivittämiseen ja se on hyvä asia, Sutt toteaa.

Myös korkeat polttoainekustannukset tuovat omat haasteensa Helsingin ja Tallinnan väliseen laivaliikenteeseen. Laivayhtiöistä Tallink ja Viking Line ovatkin ottaneet käyttöön väliaikaiset polttoainelisät reitti- ja risteilymatkoissa.

– Ihmiset ovat tottuneet inflaation myötä nousseisiin hintoihin myös maissa, joten matkustajat ovat suhtautuneet pääosin ymmärtäväisesti polttoainelisään laivamatkojen hinnoissa. Emme ole saaneet asiasta paljon valituksia, Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses sanoo.

Tilastokeskuksen mukaan Viro oli ennen koronapandemiaa suomalaisten suosituin yöpymisen sisältävien lomamatkojen kohdemaa. Vuonna 2020 suomalaisten Viroon suuntautuvien lomamatkojen määrä puolittui vuoteen 2019 verrattuna, mutta jo viime vuoden touko–elokuussa puolet lomamatkoista, joihin sisältyi kohdemaassa yöpyminen, tehtiin Viroon.

Tilastokeskuksen majoitustilastojen mukaan Suomessa yöpyvien virolaisten turistien määrä puolestaan nousi koronapandemian aikana.

Ennen koronapandemiaa, vuonna 2019 virolaiset olivat yhdeksänneksi suurin ulkomaalaisten matkailijoiden ryhmä Suomen majoitusliikkeissä. Vuonna 2020 virolaiset turistit olivat jo viidenneksi suurin ryhmä huolimatta siitä, että Suomessa yövyttiin 37 prosenttia vähemmän vuoteen 2019 verrattuna. Vuonna 2021 virolaiset yöpyivät Suomessa 163 000 kertaa ja olivat siten neljänneksi suurin ulkomaalaisten turistien ryhmä Suomessa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 7 prosenttia.