Pääsiäismunien lisäksi yllätyksiä voi kätkeä myös leivonnaisiin. Kokeile esimerkiksi värjättyä vuokaleipää tai karkkipiiloa kuppikakuissa.
Kirkkaat, keväiset värit ja herkuista paljastuvat yllätykset kuuluvat pääsiäisen aikaan.
Molemmilla voi leikitellä myös pääsiäisleivonnassa. Värejä leivonnaisiin saa luontaisesti esimerkiksi punajuuresta ja punaisista marjoista. Leivonnaisen sisältä paljastuva kuvio on jo itsessään hauska yllätys.
Lisäksi leivonnaisiin voi kätkeä pääsiäismunahenkisesti sisälle yllätykseksi vaikkapa karkkeja.
Vuokabriossiin voi tehdä sisälle kuvion värjäämällä osan taikinasta punajuuren avulla punaiseksi.
Vuokaleivän sisälle leivotun erivärisen osion muoto yllättää leipurinsakin, sillä ennalta on mahdotonta varmaksi arvata, millaiseen muotoon taikina sisällä kohoaa.
Perinteisesti briossitaikinan annetaan levätä kylmässä yön yli ennen paistamista, jotta sen maku tiivistyy. Tässä jutussa käytetään kuitenkin nopeutettua reseptiä, jossa taikinan annetaan kohota huoneenlämmössä ja paistetaan saman tien. Vuokabriossi valmistuu tällä reseptillä noin neljässä tunnissa.
Reseptin pituutta ei kannata säikähtää, sillä prosessi itsessään ei ole mahdottoman monimutkainen.
Voilla rikastettu briossi on jotain leivän ja pullan väliltä: se sopii hyvin esimerkiksi aamiaispöytään marmeladin kanssa tarjoiltavaksi tai vaikkapa pääsiäisbrunssille.
Ulkoisesti yksinkertaisen, suorakaiteen muotoisen kakun sisälle puolestaan kätketään yllätykseksi ruutukuvio.
Kakku on saanut inspiraatiota brittiläisestä Battenberg-kakusta. Marsipaanin sijasta tämä kakku kuorrutetaan kuitenkin kermalla ja koristellaan marjoilla sekä pääsiäiskarkeilla.
Ruudullinen kakkusiivu on näyttävä, mutta ruutukakku on yllättävän helppo valmistaa. Tärkeintä on, että kakkua kootessa ottaa avuksi viivottimen, jotta kakkusuikaleista tulee varmasti tasakokoisia.
Varsinkin lapsia mutta myös aikuisempia herkuttelijoita ilahduttaa kuppikakkujen sisälle piilotettu karkkiaarre.
Se on helppo toteuttaa: kypsiin kuppikakkuihin koverretaan kolo, joka täytetään karkeilla ja strösseleillä.
Kuppikakku kuorrutetaan kerma-tuorejuustovaahdolla, ja kun kuppikakkua leikkaa lusikalla tai haukkaa, paljastuu sisältä karkkiyllätys.

Nopea kaksivärinen vuokabriossi
2 keskikokoista leipää
punaiseen taikinaan:
1 punajuuri (noin 100 g)
1 kananmuna
1 rkl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa
1 tl kuivahiivaa
50 g pehmeää voita
0,5 dl täysmaitoa
vaaleaan taikinaan:
2 dl täysmaitoa
2 rkl sokeria
2 kananmunaa
7 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
1,5 tl suolaa
100 g pehmeää voita
voiteluun kananmuna
Voilla rikastettu briossi on jotain leivän ja pullan väliltä.
1. Kuori ja kuutioi punajuuri. Asettele kuutiot leivinpaperin päälle uunipellille ja peitä ne foliolla. Paahda uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia, kunnes punajuuret ovat pehmenneet. Jätä punajuuret jäähtymään ja valmistele sillä välin seuraavat vaiheet.
2. Mittaa yhteen kulhoon punaista taikinaa varten 3 dl vehnäjauhoja, 0,5 tl suolaa ja 1 tl kuivahiivaa. Loput jauhot (0,5 dl) lisätään taikinaan vasta lopussa. Mittaa toiseen kulhoon vaalean taikinan kuivat aineet: 6 dl vehnäjauhoja (viimeinen desi lisätään vasta lopussa), 2 tl kuivahiivaa ja 1,5 tl suolaa.
3. Kuutioi yhteensä 150 g huoneenläpöistä voita kulhoon.
4. Lämmitä kädenlämpöiseksi yhteensä 2,5 dl maitoa. Mittaa maidosta 2 dl yhteen kulhoon vaaleaa taikinaa varten ja 0,5 dl toiseen kulhoon punaista taikinaa varten.
5. Lisää vaalean taikinan maitoon (2 dl) 2 rkl sokeria ja 2 kananmunaa. Sekoita tasaiseksi.
6. Lisää punaisen taikinan maitoon (0,5 dl) punajuurikuutiot, 1 kananmuna ja 1 rkl sokeria. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.
7. Valmista ensin loppuun vaalea taikina (jos käytössäsi on yleiskone, voit valmistaa molemmat taikinat samanaikaisesti vaivaamalla toisen käsin ja toisen koneella). Lisää vaalean taikinan nesteen joukkoon kuivat aineet ja vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia, kunnes se alkaa kiinteytyä. Taikina on aluksi hyvin takertuvaista.
8. Kun taikina alkaa hieman kiinteytyä, lisää siihen vähitellen 100 g kuutioitua pehmeää voita. Jatka vaivaamista, kunnes taikina alkaa irtoilla kulhosta ja käsistä ja siihen on muodostunut selkeästi sitkoa. Lisää lopuksi joukkoon 1 dl vehnäjauhoja ja vaivaa vielä hetki, kunnes taikina on yhtenäinen. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön noin 2 tunniksi, kunnes taikina on kaksinkertaistunut. Siirry saman tien valmistamaan punaista taikinaa, ellet tee sitä samanaikaisesti koneella.
9. Valmista loppuun punainen taikina lisäämällä nesteen joukkoon kuivat aineet. Vaivaa taikinaa samalla tavoin kuin vaaleaa, kunnes se alkaa kiinteytyä. Jos haluat välttää käden värjäytymisen taikinasta, käytä leivontaan sopivaa kumihanskaa.
10. Lisää hieman kiinteytyneen taikinan joukkoon vähitellen 50 g kuutioitua pehmeää voita. Jatka vaivaamista koko ajan voin lisäämisen aikana. Punajuuritaikina voi tuntua vaivatessa vieläkin tahmeammalta kuin vaalea. Jatka vaivaamista, kunnes taikinaan on muodostunut sitkoa ja se alkaa irtoilla käsistä ja kulhosta. Lisää lopuksi taikinaan 0,5 dl jauhoja ja vaivaa vielä hetki, kunnes taikina on yhtenäistä ja siinä on hyvä sitko. Peitä kulho kelmulla ja jätä kohoamaan.
11. Kun vaalea taikina on kaksinkertaistunut, kumoa se kulhosta leivontatasolle ja jaa 32 osaan. Pyörittele osat palloiksi ja peitä kelmulla. Pallot tuntuvat tässä kohtaa pieniltä, mutta ne kohoavat vuoassa vielä huomattavasti.
12. Kumoa seuraavaksi leivontatasolle punainen taikina. Jaa se kahteen osaan ja muotoile hieman käyttämiäsi leipävuokia lyhyemmiksi pötköiksi.
13. Voitele kahden keskikokoisen leipävuoan (noin 1,5 litraa tilavuudeltaan) reunat ja aseta vuokien pohjalle leivinpaperisuikaleet. Tämä varmistaa, etteivät leivät takerru vuokiin.
14. Asettele vuokien pohjalle ensin 8 palloa vaaleaa taikinaa (siten, että rinnakkain on aina kaksi palloa ja pitkittäin 4). Älä lado palloja aivan kiinni toisiinsa, sillä ne kohoavat. Asettele sitten punaiset taikinapötköt vuokien keskelle niin, että ne jäävät vaaleiden taikinapallojen päälle. Lado lopuksi päällimmäiseksi kerrokseksi jälleen 8 vaaleaa taikinapalloa molempiin vuokiin. Pyri peittämään punainen taikina vaalealla taikinalla mahdollisimman hyvin: voit tarvittaessa nipistellä vaaleita taikinapalloja hieman yhteen vuoan keskellä.
15. Peitä vuoat kelmulla ja jätä leivät kohoamaan noin 30 minuutiksi, kunnes niiden tilavuus on kohonnut noin kolmasosalla.
16. Riko yksi kananmuna lasiin ja riko sen rakenne. Voitele vuokaleivät kananmunalla ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarkista vielä kypsyys hammastikun avulla ennen kuin otat leivät pois uunista.
17. Kumoa briossit vuoista pois ja anna jäähtyä ritilän päällä. Tarjoile esimerkiksi marmeladin kanssa.

Ruudullinen vadelma-sitruunakakku
noin 10 annosta
175 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja (gluteenittomassa taikinassa voi korvata vaalealla gluteenittomalla jauhoseoksella)
50 g (noin 1 dl) mantelijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
8 g pakastekuivattua vadelmaa (kokonaisia vadelmia noin 0,75 dl, jauhettuna 0,25 dl)
1 sitruunan kuori raastettuna
100 g vadelmamarmeladia
2 dl vispikermaa
0,5 dl tomusokeria
koristeluun vadelmia, sitruunaa ja pääsiäiskarkkeja
1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
2. Sekoita erillisessä kulhossa vehnäjauhot, mantelijauho, leivinjauhe ja vaniljasokeri.
3. Lisää taikinaan vuorotellen kananmunia ja jauhoseosta. Tähän paras työväline voi olla esimerkiksi nuolija, sillä taikina on melko paksua.
4. Jaa taikina tasan kahteen kulhoon. Lisää toiseen taikinaan raastettu sitruunankuori. Jauha pakastekuivatut vadelmat hienoksi jauheeksi ja lisää toiseen taikinaan.
5. Vuoraa kaksi suorakaiteen muotoista paistovuokaa (noin 10 x 20 cm) leivinpaperilla. Jos sinulla ei ole tämänmuotoisia vuokia, voit rajata esimerkiksi isosta neliskanttisesta vuoasta sopivat alat folion avulla.
6. Paista taikinoita 175 asteessa noin 30 minuuttia. Varmista kypsyys hammastikulla ja jatka paistamista tarvittaessa. Anna kakkujen jäähtyä hyvin.
7. Jaa molemmat kakut kahdeksi samankokoiseksi suorakulmioksi (esim. 5 x 5 x 20 cm). Liimaa kakkusuikaleet toisiinsa vadelmamarmeladin avulla niin, että kakkuun muodostuu ruutukuvio. Kääri kakku kelmuun ja laita jääkaappiin tekeytymään ainakin pariksi tunniksi.
8. Vaahdota vispikerma jämäkäksi vaahdoksi ja mausta tomusokerilla. Maista kermavaahtoa ja lisää halutessasi sokeria.
9. Ota kakku pois jääkaapista ja tasoita päädyt veitsellä. Kuorruta kakku kermalla ja koristele vadelmilla, sitruunaviipaleilla ja pääsiäiskarkeilla.
Appelsiinikuppikakut karkkikätköllä
12 isoa kuppikakkua
pohjat:
2 dl vehnäjauhoja (gluteenittomassa taikinassa voit korvata vehnäjauhot vaalealla gluteenittomalla jauhoseoksella)
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
100 g voita
1,75 dl sokeria
0,5 dl maitoa
2 kananmunaa
1 appelsiini
kuorrute:
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
puolikkaan appelsiinin kuori
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
sisälle suklaaraekarkkeja ja strösseleitä
1. Sekoita kulhossa keskenään vehnäjauhot, perunajauhot, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri.
2. Sulata toisessa kulhossa voi. Lisää voisulan joukkoon sokeri. Sekoita joukkoon maito. Varmista, ettei seos ole kädenlämpöistä kuumempaa, ja sekoita sitten joukkoon kananmunat.
3. Pese appelsiini ja raasta sen kuori. Lisää raaste kulhoon, jossa on voi-sokeriseos ja nesteet. Purista joukkoon vielä puolikkaan appelsiinin mehu (0,25 dl) ja sekoita tasaiseksi.
4. Lisää kuivat aineet nesteeseen ja sekoita tasaiseksi.
5. Jaa taikina 12 isoon kuppikakkuvuokaan niin, että jokaiseen vuokaan jää tyhjää noin kolmasosa. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Tarkista kypsyys hammastikulla. Jätä kuppikakkujen pohjat jäähtymään.
6. Valmista kuorrute mittaamalla kulhoon vispikerma ja tuorejuusto. Vaahdota seos jämäkäksi vaahdoksi sähkövatkaimella. Lisää lopuksi joukkoon puolikkaan appelsiinin kuori raastettuna, tomusokeri ja vaniljasokeri. Kuorrute on melko kirpeää ja hapanta – jos kaipaat enemmän sokeria, lisää sitä tässä vaiheessa.
7. Leikkaa jokaiseen jäähtyneeseen kuppikakkuun keskelle kolo. Säästä kannet. Laita kuppikakkujen sisälle suklaakarkkeja ja strösseleitä ja peitä kolo lopuksi kansilla, jotka otit talteen.
8. Pursota kuorrutetta kuppikakkujen päälle ja koristele halutessasi strösseleillä.