T24: Helsingissä on neljänneksi eniten julkisia kirjastoja Euroopan pääkaupungeista – Tallinna sijoittui samassa listauksessa yhdeksänneksi

Helsingissä on suhteessa väkilukuun Euroopan pääkaupungeista neljänneksi eniten julkisia kirjastoja. Tämä tarkoittaa sitä, että Helsingissä on yksi kirjasto noin 17 000 asukasta kohden. Tiedot selviävät tarjoussivusto Picodi.comin tuoreesta selvityksestä.

Kaupunkien kirjastovertailussa oli mukana yhteensä 39 eurooppalaista pääkaupunkia, joista eniten kirjastoja suhteessa väkilukuun oli Belgian pääkaupungissa Brysselissä. Siellä on yksi kirjasto jokaista 10 000 asukasta kohden. Brysselissä onkin kirjastoja neljä kertaa enemmän kuin esimerkiksi Saksan pääkaupungissa Berliinissä, jossa on yksi kirjasto 40 000 asukasta kohden.

Toiseksi eniten kirjastoja suhteessa väkilukuun on Puolan pääkaupungissa Varsovassa ja kolmanneksi eniten Serbian pääkaupungissa Ljubljanassa. Tallinna sijoittui listauksessa yhdeksänneksi eli kaupungissa on 0,45 kirjastoa 10 000 asukasta kohden. Tukholman indeksiluku vertailussa on 0,50 eli Tukholmassa on 0,50 kirjastoa 10 000 asukasta kohden. Latvian pääkaupungin Riikan luku oli 0,44 ja Liettuan Vilnan 0,33.

Kaikkialla Euroopassa kirjastopalveluita ei kuitenkaan ole yhtä hyvin saatavilla. Esimerkiksi Turkin pääkaupungin Istanbulin indeksiluku vertailussa oli vain 0,03, joka tarkoittaa, että kaupungissa on vain 0,03 kirjastoa 10 000 asukasta kohden. Kovin paljon parempi ei ole tilanne Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa ja Sveitsin Zürichissä, joissa on vain 0,05 kirjastoa 10 000 asukasta kohden.

Tutkimuksessa huomioitiin kaikki kyseisen pääkaupungin alueella sijaitsevat kaupungin, maakunnan tai valtion ylläpitämät kirjastot, joiden määrää tarkasteltiin 10 000 asukasta kohden.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut