Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Yli neljännes virolaisista työskentelee jo etänä – etätyön suosio oli kasvussa jo ennen koronaa

Etätyöskentelystä on tullut Virossa viime vuosina todella suosittua ja jo yli neljännes virolaisista tekee etätöitä. Tiedot selviävät Viron tilastokeskuksen ja maan sosiaaliministeriön tuoreesta selvityksestä.

Vielä kymmenen vuotta sitten Virossa etätyömahdollisuutta käytti vain 7,3 prosenttia työllisistä, kun viime vuonna etätöitä teki jo 28 prosenttia eli 181 600 henkilöä. Vuonna 2021 etätöissä oli Virossa 98 200 naista ja 83 400 miestä.

Koronapandemia teki Virossakin etätyöstä uuden normaalin. Viron tilastokeskuksen johtavan analyytikon Katriin Põlluäären mukaan etätyöntekijöiden määrä kasvoi viime vuoden aikana 26 000 henkilöllä. Vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä etätyöntekijöiden määrä saavutti uuden ennätyksen, kun etätöitä teki peräti 194 500 virolaista.

– Koronaviruksen laaja leviäminen vaikutti asiaan ja vei monet kotitoimistoon työskentelemään. Koronavuodet osoittivat, että monessa tapauksessa työtä voidaan tehdä menestyksekkäästi mistä tahansa ja jopa ulkomailta. Tietyssä mielessä etätyöstä on tullut uusi normaali, Põlluäär sanoo tiedotteessa.

Eniten etätöitä Virossa tehtiin Harjumaan maakunnan alueella (35 %), missä Tallinnakin sijaitsee. Myös joka kolmas Tarton maakunnan alueella asuva työllinen teki etätöitä. Vähinten etätöitä tehtiin Itä-Virumaalla ja Võrussa, missä vain 11–13 prosenttia työllisistä hyödynsi tätä vaihtoehtoa.

Virossa etätöitä tehdään eniten tiedostus- ja viestintäalalla (78,3 %), rahoitus- ja vakuutusalalla (76,4 %) sekä tieteellisen ja teknisen toiminnan aloilla (58,8 %). Suurin osa etätöitä tekevistä työntekijöistä on korkeakoulutettuja.

Suomen tilastokeskuksen tekemän verkkokyselyn mukaan keväällä 2021 Suomessa noin 42 prosenttia palkansaajista kertoi tehneensä etätöitä. Näistä palkansaajista 90 prosenttia haluaisi tehdä etätyötä jatkossakin vähintään neljäsosan työajastaan, naiset ja miehet lähes yhtä usein.