T24: Henkilöautojen uudesta reitityksestä toivotaan apua Jätkäsaaren ruuhkiin – vältä tätä reittiä ajaessasi Länsisatamaan

Risteilyliikenteen matkustajamäärät Helsinki-Tallinna-reitillä ovat palautuneet alkukesän aikana lähes koronpandemiaa edeltävälle tasolle. Myös ensimmäiset koko Jätkäsaaren liikenteen tukkineet ruuhkat on koettu tänä keväänä.

Pahin ruuhka osui huhtikuussa kiirastorstaille, kun pääsiäispyhiksi kotiinsa Viroon pyrkineet rekkakuskit ilmestyivät autoineen Länsisatamaan ilman ennakkoon ostettua matkalippua. Rekkaruuhka jumitti alueen liikennettä lähes kahden päivän ajan.

Myös juhannusviikolla Helsingin Satama varoitti Jätkäsaaren liikenteen ruuhkautumisesta ja pyysi matkustajia saapumaan satamaan hyvissä ajoin ja mielellään julkisilla liikennevälineillä.

Helsingin Satama on pyrkinyt helpottamaan Jätkäsaaren ruuhkia ohjaamalla rekat ja henkilöautot eri reiteille Länsisatamaan saavuttaessa ja sieltä pois ajettaessa.

Tällä hetkellä rekkaliikenne ohjataan saapumaan ja poistumaan Länsisatamasta pitkin Tyynenmerenkatua ja sen takia henkilöautoja suositellaan kiertämään Tyynenmerenkatu ja ajamaan satamaan Välimerenkadun ja Länsisatamankadun kautta sekä satamaan saavuttaessa että sieltä poistuttaessa.

Länsisataman liikennettä hankaloittaa parhaillaan myös energiayhtiö Helenin kaukojäähdytystyö Jätkäsaaren Atlantinkadulla, joka on suljettu moottoriajoneuvoilta Samoankujan ja Melkinlaiturin väliltä sataman suuntaan. Liikennejärjestelyt ovat voimassa elokuun puoliväliin saakka.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut