T24: Tallink ei tuo toista alusta Tallinna-Tukholma-reitille, vaikka matkustajamäärät ovat palautuneet – syynä korkeat polttoainekustannukset

Vaikka matkustajamäärät Tallinna-Tukholma-reitillä ovat palautuneet jo koronakriisiä edeltävälle tasolle, Tallink ei aio tuoda reitille toista alusta tänä vuonna. Yhtiö vetoaa korkeisiin polttoainekustannuksiin. Asiasta kertoi Viron yleisradio.

Kysynnän elpymisestä huolimatta Tallink ilmoitti heinäkuun alussa vuokranneensa Victoria I -aluksen Skotlantiin. Niinpä Tallinna-Tukholma-reitillä liikennöi tällä hetkellä ainoastaan Baltic Queen -alus.

Vuoden 2019 toisella neljänneksellä Tallink palveli Tallinna-Tukholma-reitillä yhteensä 271 407 matkustajaa kahdella laivalla. Samaan aikaan kuluvana vuonna laivayhtiö on palvellut 136 000 matkustajaa yhdellä aluksella.

Tallinkin toimitusjohtaja Paavo Nõgenen mukaan reitin liikennöintiä jatketaan yhdellä aluksella, joka riittää vastaamaan kysyntään.

– Kaikille lähdöille on tarjolla lippuja. Toivomme, että ensi vuonna pääsemme taas liikennöimään reittiä kahdella aluksella, Nõgene toteaa.

Nõgenen mukaan Tallink seuraa markkinoiden kysyntää ja vastaa siihen tarvittaessa.

– Tämänhetkisten korkeiden polttoainehintojen vuoksi Tallink laskee päivittäin. kuinka monta alusta ja millä reiteillä se pystyy liikennöimään kestävästi, Nõgene toteaa.

Matkustajamäärät ovat tänä kesänä kasvaneet myös Tallinna-Helsinki-reitillä, mutta vielä ei yhtiön mukaan päästä kriisiä edeltävälle tasolle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut