T24: Kansainväliset risteilyalukset viipyvät nyt Tallinnassa aiempaa kauemmin – Itämeren risteilyt on reititetty uudestaan Ukrainan sodan takia

Vasta koronakriisistä selvinneiden kansainvälisten risteilyvarustamojen uusin ongelma on keväällä syttynyt sota Ukrainassa. Se peruutti monet Itämerelle kesäksi suunnitellut risteilyt kokonaan.

Vielä alkuvuonna oli toiveita lähes 350 risteilyaluksen saapumisesta kesän aikana Tallinnaan, mutta sodan takia yli puolet laivoista peruutti suunnitelmansa vierailla Viron pääkaupungissa.

Ne risteilyt, jotka vielä toteutetaan, ovat joutuneet muutamaan reittiään, sillä vierailut Pietarissa on peruttu.

– Pietari oli aikaisemmin Itämeren risteilyjen tähtinähtävyys. Nyt kun Pietariin ei pääse, laivayhtiöt etsivät muita vaihtoehtoja, Tallinnan sataman risteily- ja lauttaliiketoiminnan johtaja Ingrid Berezin kertoo Viron yleisradion haastattelussa.

Risteilymatkustajia viedäänkin tänä kesänä Pietarin sijasta esimerkiksi Latvian Liepajaan ja Riikaan sekä Liettuan Klaipedaan.

Monet risteillyt pysähtyvät nyt Tallinnassa aiempaa pidempään.

– Tämä sesonki on erilainen, sillä monet risteilyt on suunniteltu niin, että laivat pysyvät Tallinnan satamassa 48 tuntia, Berezin kertoo.

Aikaisemmin kansainvälisten risteilylaivojen käynnit suunniteltiin useita vuosia etukäteen. Tänä kesänä Tallinnan satama on saanut tottua nopeisiin muutoksiin.

– Monesti satamassa ankkurissa oleva laiva ilmoittaakin viime hetkellä, että he lähtevät vasta myöhemmin tai että he jäävät yöksi satamaan, Berezin kertoo.

Puolet tänä vuonna Tallinnassa vierailevista risteilymatkustajista on saksalaisia ja joka viides on amerikkalainen.

Vaikka Tallinnaan saapuvat kansainväliset risteilyalukset ovat vielä puoli tyhjiä, ovat Helsinki-Tallinna-reitin laivaliikenteen matkustajamäärät elpyneet nopeammin. Tallinkin viestintäjohtaja Katri Linkin mukaan matkustajamäärät laivoilla alkoivat kasvaa nopeasti jo toukokuussa, ja nyt määrät ovat jo lähellä pandemiaa edeltäviä lukuja.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut