Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Virossa koronaviruksen ilmaantuvuus laskee edelleen – yhä harvempi joutuu viruksen takia sairaalaan

Kuluvan viikon maanantaina Virossa oli sairaalahoidossa vakavan koronataudin takia 95 potilasta, kun vielä viime viikolla sairaalahoidossa olleiden määrä oli 117.

Koronaviruksen sairastuvuus on Virossa ollut laskussa jo neljättä viikkoa peräkkäin ja myös tartuttavuusluvun (R) trendi on laskeva.

Edelliseen viikkoon verrattuna koronaviruksen esiintyvyys jätevesissä on myös laskenut hieman, mutta on edelleen korkealla tasolla. Tiedot selviävät Viron terveysviraston viikoittain julkaisemasta koronakatsauksesta.

Viron terveysviraston antaman ennusteen mukaan maassa voidaan syyskuun alussa jopa saavuttaa hetkellisesti koronaviruksen riskimatriisin vihreä eli matala taso tartuntojen osalta. Riski joutua koronan takia sairaalahoitoon on tällä hetkellä keskitasoa.

Viron terveysviraston tartuntatautien osaston päällikön Hanna Sepan mukaan Virossa diagnosoitiin viime viikolla 2 863 uutta koronatartuntaa.

– Samaan aikaan sairastuvuus laski 20,6 prosenttia ja laboratorioissa varmistettujen tapausten määräkin laski 22,4 prosenttia, Sepa sanoo viraston tiedotteessa.

Viime viikolla kirjattiin lisäksi neljä uutta koronakuolemaa. Iältään kuolleet olivat 83–87-vuotiaita.