Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Virossa tehtiin alkuvuonna surullinen ennätys liikenneonnettomuuksissa

Virossa on kuluvan vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana tapahtunut 14 800 liikenneonnettomuutta. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin liikenneonnettomuuksien määrä näin lyhyessä ajassa. Tiedot selviävät Viron liikennevakuutusrahaston (LKF) tilastoista.

LKF:n vahingontorjuntaosaston päällikön Ülli Reimetsan mukaan edellinen ennätys liikenneonnettomuuksien määrässä rikottiin tuhannella onnettomuudella viiden kuukauden aikana. Onnettomuudet aiheuttivat noin 30 miljoonan euron vahingot.

– Vuoden alussa liikenneonnettomuuksien määrän kasvuun vaikutti luminen ja jäinen talvi, mutta myös kevätkuukausina sattui enemmän onnettomuuksia edellisiin vuosiin verrattuna, Reimetsa sanoo tiedotteessa.

Reimetsan mukaan kesäkuukausina tienkäyttäjien määrä lisääntyy ja ajonopeudet kasvavat.

– Muuhun vuoteen verrattuna ohituksia, tieltä ajamisia, pyöräilijöiden vahingoittumisia ja pysäköintionnettomuuksia tapahtuu useammin kesäkuukausina, Reinmets kertoo.

Virossa suurin osa liikenneonnettomuuksista tapahtuu arkisin klo 12–13 ja viikonloppuna lauantaisin klo 12–15 välillä.