Tallinnan Vanhassakaupungissa sijaitseva ravintola Lee, entiseltä nimeltään Leib, on Viron ensimmäinen Green Key -ympäristösertifikaatin saanut ravintola. Se on listattu myös Viron Michelin-oppaaseen.
Green Key on kansainvälinen ympäristösertifikaatti, jonka on saanut jo yli 3 700 matkailualan yritystä yli 60 maassa. Sertifikaatti on suunniteltu alusta lähtien matkailualalle, minkä vuoksi se huomioi tehokkaasti alan ominaispiirteet ja on toteutukseltaan käytännönläheinen.
Viron on ollut mukana Green Key -järjestelmässä vuodesta 2001 lähtien ja maassa on jo lähes 20 Green Key -merkin saanutta majoituspaikkaa. Lisäksi järjestelmään on Tallinnassa liittynyt esimerkiksi Alexela-konserttitalo.
Virossa Green Key -ympäristömerkki on ollut ravintoloiden saatavilla vuoden 2022 alusta lähtien. Aiemmin merkki on ollut vain majoituspaikkojen, kokouskeskusten ja erilaisten nähtävyyksien saatavilla.
Ravintola Lee on saanut nimensä esi-isien tulipaikasta, jonka ympärille kaikki elämä keskittyi ja jonka ääressä yhteisön ateriat valmistettiin. Ravintolan raaka-aineet ovat pääasiassa paikallisten pientuottajien käsialaa ja tulevat lähiseudun maatiloilta ja metsistä.
Suomessa Green Key -sertifikaatin saneita majoituskohteita on 145, kahviloita ja ravintoloita 24 ja museoita ja käyntikohteita 8.