Viron inflaatio oli syyskuussa jo toista kuukautta peräkkäin yli 24 prosenttia ja se on edelleen Euroopan korkein. Luvut selviävät Euroopan unionin tilastovirasto Eurostatin ennakkotiedoista.
Kuluttajahinnat nousevatkin nyt Suomenlahden toisella puolella nopeimmin koko euroalueella. Eniten hintojen nousuun vaikuttaa energian hinta, joka on Virossa noussut 40,8 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Myös elintarvikkeet, alkoholi ja tupakka ovat kallistuneet lähes 12 prosenttia samaan aikaan.
Virossa inflaatio on ollut yli 20 prosenttia joka kuukausi toukokuusta lähtien ja elokuussa se oli peräti 25, 2 prosenttia. Yhtä korkeita inflaatiolukuja on Virossa nähty viimeksi 1990-luvun alussa.
Myös Liettuassa ja Latviassa inflaatio oli syyskuussa yli 22 prosenttia ja Alankomaissakin 17, 1 prosenttia. Saksassa tehtiin puolestaan syyskuussa uusi ennätys, kun inflaatio nousi 10,9 prosenttiin.
Lue myös: Virossa palkat eivät pysy inflaation vauhdissa
Eurostatin ennakkotietojen mukaan koko euroalueen inflaation odotetaan olevan syyskuussa 10 prosenttia, kun se elokuussa oli 9,1 prosenttia.