Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Amanda Timonen, 29, kyllästyi kiristäviin vaatteisiin ja väsymykseen – kuvapari kertoo, millaiseen muutokseen hän kykeni

Myös lukijat kertovat onnistumisistaan, joiden takana usein on vahva oma tahto – ja toisinaan myös lääkärin sanat.

Instagramissa vastaan tuleva kuvapari esittää nuorta naista kuluvan vuoden maaliskuussa ja syyskuussa.

Naisen olemus on kaventunut huomattavasti puolessa vuodessa. Ihan mahtavaa, hehkuttavat kuvien alle ilmestyneet kommentit.

Nainen on kahden pienen pojan äiti, 29-vuotias Amanda Timonen.

Kouvolalainen Timonen oli aina ollut pieni ja hoikka. Ensimmäisestä lapsesta ei jäänyt ylimääräisiä kiloja mutta toisesta jäi pitkälti toistakymmentä.

– Kukaan ei kuitenkaan koskaan huomauttanut minulle niistä. Se olisi voinut kirpaista, 154-senttinen Timonen sanoo.

Timosella oli silti kaikin puolin tukala olo. Häntä väsytti, sillä uni oli laadultaan huonoa. Uusia vaatteita ei tehnyt mieli ostaa.

Samaan aikaan arki oli hektistä ja suorituskeskeistä. Hänellä oli kaksi lasta hoidettavana, keikkaluonteiset työt hoitoalalla ja terveydenhoitajaopinnot ammattikorkeakoulussa. Hän halusi ajan ja energian riittävän myös perheelle ja ystäville.

Timosesta tuntui, että hän oli hukassa itseltään. Hän halusi voida hyvin ja olla uskottava tulevana terveydenhoitajana.

– Silloin Noora tuli vastaan somessa ja päätin ottaa häneen yhteyttä.

Oli maaliskuu 2022, kun Timonen tapasi hyvinvointivalmentaja Noora Huhtalan ensimmäisen kerran.

Kemiat kohtasivat, ja Timonen päätti sitoutua valmennukseen kymmeneksi kerraksi ja myöhemmin pidemmäksi ajaksi. Valmentaja ja valmennettava tapasivat aluksi jopa pari kertaa viikossa.

– Ensimmäiset kolme kuukautta keskityimme oikeastaan vain painonpudotukseen, Timonen sanoo.

Huhtala teki hänelle saliohjelman ja rukkasi ruokavalion kuntoon. Herkut jäivät pois, ja Timonen opetteli valitsemaan terveellisempiä vaihtoehtoja. Lisäksi hän löysi ateriarytminsä.

– En lipsunut mistään sinä aikana.

Hän osti myös kotiinsa kokovartalopeilin.

Kesällä parivaljakko siirtyi puhumaan entistä enemmän mentaalipuolen asioista. Niiden merkitystä Timonen korostaa muutenkin.

– Tämä ei ole mikään pikadieetti vaan kokonaisvaltainen elämäntapamuutos, hän sanoo.

Timonen oppi valmentajansa ansiosta näkemään omat edistysaskeleensa ja olemaan ahdistumatta, vaikkei paino enää kesällä tippunutkaan yhtä nopeasti kuin alussa.

– Onneksi olen ottanut itsestäni kuvia matkan varrella. Niistä huomaan kehittyneeni, vaikkei vaaka sitä aina näytäkään, Timonen sanoo.

Eron entiseen huomaa hyvin myös vaatteista. Lähes kaikki ennen raskautta hankitut vaatteet mahtuvat nyt Timoselle – ja se tuntuu hienolta.

– Uusien vaatteiden ostaminen on myös mukavampaa kuin ennen.

Vaikeimmat hetket viimeksi kuluneiden kuukausien aikana ovat liittyneet erilaisiin terveysongelmiin.

Ensin Timosella tulehtui akillesjänne, sitten iski korona. Viime aikoina alaselkä on vihoitellut.

– On ollut turhauttavaa, kun ei ole voinut treenata tavalliseen tapaan. Onneksi valmentaja on keksinyt korvaavia tapoja liikkuja.

Salin sijaan Timonen on käynyt lenkkeilemässä ja pyöräilemässä. Nyt hän on taas päässyt salillekin.

Kun muutosvalmennus alkaa olla loppusuoralla, paino putoaa hitaasti. Se johtuu siitä, että huomio on kehon muokkauksessa eikä painonpudotuksessa.

Lihas on aina läskiä painavampaa.

Tukijoukkojen merkitys on ollut Timoselle suuri. Hän ei usko, että olisi onnistunut elämäntaparemontissaan yksin.

Timonen käy puntarissa kerran viikossa ja raportoi siitä valmentajalleen. Hänestä on hyvä, että valmentaja seuraa tilannetta.

Valmentajan ja peilin lisäksi Timosta ovat matkan varrella motivoineet ystävät ja perhe. Mieli on kohentunut kivojen tsemppikommenttien ansiosta. Moni on korostanut, että Timosen on syytä olla ylpeä itsestään.

Energia on lisääntynyt oikean ateriarytmin ja paremman unenlaadun ansiosta. Itsetuntemuskin on parantunut.

– Olen pohtinut omia arvojani ja miettinyt, mitkä asiat minua palvelevat tällä hetkellä ja mitkä eivät, Timonen sanoo.

Tähän mennessä Timonen on pudottanut lähtöpainostaan 10–12 kiloa. Valmennuksen aikana paino on välillä junnannut paikallaan, mutta suunta on kuitenkin ollut oikea.

Painoa on edelleen enemmän kuin joitakin vuosia sitten, mutta niin on myös lihaksia. Siksi vertailu entisiin lukuihin on turhaa.

– Tavoitteeni on, että saisin kaikkiaan pois 15 kiloa, Timonen sanoo.

Kun Timonen nykyään herkuttelee, hän valitsee esimerkiksi tummaa suklaata. Herkkuja ei hänen mukaansa tee edes mieli, kun ateriarytmi on oikea.

Toistaiseksi valmentaja ja valmennettava tapaavat vielä joka toinen viikko, keskustelevat ja treenailevat.

Timonen tuntee saaneensa vastinetta valmennukseen sijoitetulle rahalle.

– Voin paljon paremmin kuin ennen.

Kokovartalopeiliin on viime aikoina ollut helppo katsoa.