Riitta Koposen lapsuudenkodissa riittää tavaraa designkupeista ikivanhoihin pyyhekasoihin. Vanhemmat eivät halunneet heittää mitään pois.
Riitta Koponen esittelee keittiössään Kuopion Juankoskella pyyhkeitä, jotka näyttävät uusilta mutta ovat 60 vuotta vanhoja.
Koponen muistaa lapsuudestaan, miten pyyheliinoja säilytettiin aitan puisessa arkussa. Niitä ei koskaan käytetty.
– Nyt ne samat liinat ovat täällä pestyinä ja puhdistettuina. Ei niitä vieläkään ole käytetty.
Koponen on tyhjentänyt viisi vuotta vanhempiensa kuolinpesää. Hänen äitinsä kuoli vuonna 2007. Isästä aika jätti kuusi vuotta sitten.
– Tavaraa on vanhassa maalaistalossa aivan hirveästi. Molemmat vanhempani syntyivät 1930-luvulla. He ajattelivat, että kaikki pitää laittaa talteen siltä varalta, että joskus vielä tarvitsee.
Osan vanhemmilta jääneistä liinavaatteista ja pyyhkeistä Koponen ottaa omaan käyttöönsä. Osaa hän yritti myydä muun muassa Tori.fi:ssä, mutta ne eivät menneet kaupaksi edes 50 sentillä kappale.
– Isoja kylpypyyhkeitäkin oli täällä parikymmentä. Olen lahjoittanut niitä sitten pois.
Osan tavaroista, kuten Arabian 1930–1960-lukujen astiat, Koponen aikoo myydä. Kirjat ovat menneet käytännössä kirjaston lahjoituslaatikkoon.
Joihinkin tavaroihin sisältyy tunnearvoa. Ne Koponen on halunnut pitää.
Asiakkaan kasaamat roskasäkit käydään läpi. Kerran sellaisesta löytyi useita designmaljakoita.
Jan Lindroos
– Isän tekemistä huonekaluista osa pitää kunnostaa. Minulla on esimerkiksi makuuhuoneessa edelleen käytössä isän 1960-luvulla tekemät kampauspöytä ja peili.
Myös omat alakouluajan käsityönsä Koponen on ottanut talteen.
Toisin kuin Koposen tapauksessa kuolinpesiä tyhjennetään usein kiireellä. Aina omaisuuden arvoa ei myöskään ymmärretä. Ilmiö on tuttu kuolinpesiä arvioiville antiikkikauppiaille.
– Se on enemmän sääntö kuin poikkeus, vahvistaa antiikkikauppias Jan Lindroos Fasaani-Antikista.
Lindroosin mukaan on käynyt niin, että asiakas esittelee kauppiaalle vaikkapa Singerin ompelukonetta, kun vieressä seisoo tuhansien eurojen arvoinen designaarre.
– Usein ennen käyntiäni pientavara on heitetty roskiin ja lahjoitettu pois. Asiakkaan kasaamat roskasäkit käydään ehdottomasti läpi. Erään kerran sellaisesta löytyi useita designmaljakoita.
Monet kuitenkin onneksi tunnistavat ainakin suomalaisen muotoilun huippubrändit. Arabia, Artek, Iittala, Marimekko ja Nuutajärvi ovat haluttua tavaraa.
– Kun teemme lopputyhjennyksiä, aika paljon siellä on 1950–60-luvun maljakoita ja sisustustavaraa, Lindroos kertoo.
Kaiken arvotavaran tunnistaminen ei ole helppoa ammattilaisellekaan. Lindroosille vaikeuksia tuottavat esimerkiksi Artekin Maija Heikinheimon suunnittelemat messinkiesineet.
Kuolinpesien tyhjennyksissä on hyvä muistaa, että on paljon tavaraa, jolle on vaikea löytää ostaja. Lindroosin mukaan ainakin pääkaupunkiseudulla isommat kirjahyllyt ovat ongelmallisia. Sohvatkin päätyvät useimmiten kaatopaikalle.
– Pienet ja helposti sijoitettavat huonekalut kiinnostavat. Esimerkiksi 1950–1960-lukujen tiikkikirjahyllyjä saa kyllä myytyä, jos ne ovat yksiosaisia.
Lindroos evästää joka tapauksessa kuolinpesien osakkaita arvioittamaan omaisuuden ennen sen lahjoittamista. Sata euroa voi muuttua tuhansiksi, kun tylsän näköistä valaisinta ei olekaan heitetty metallinkeräykseen.
Maalaistalossa Riitta Koposen tyhjennysprojekti jatkuu. Läheisten omaisuuden läpikäynti pakottaa pohtimaan omaakin suhdetta tavaraan. Koponen kertoo, että aiemmin hänkin säästi enemmän tavaraa.
– Tässä peratessa olen miettinyt, että mihin kukaan tarvitsee 15:tä kattilaa. Jos taas on jokin vaate, jota ei ole käyttänyt 20 vuoteen, ei sitäkään todennäköisesti tarvitse.
Koponen on todennut lapsilleenkin, ettei halua haalia tavaraa. Elämä on niin helpompaa.
Hän kertoo säästäneensä jonkin verran lastensa tavaroita, vaikka nämä ovat pitäneet sitä turhana. Koposen mukaan ne voivat kuitenkin olla mukavia muistoja 20–30 vuoden päästä.
Koposen mukaan on hyvä, että tavaran kierrättäminen on lisääntynyt. Varsinkin nuoremmat ymmärtävät, ettei kaikkea tarvitse ostaa uutena.
– Mieheni kuoli viisi vuotta sitten. Olen nyt siis kolme läheistä pukenut viimeiselle matkalle, eikä kukaan heistä ottanut täältä mitään mukaansa, hän muistuttaa.