Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Moni kaipaa apua närästykseen, ummetukseen ja happovaivoihin – myös matkailun vilkastuminen näkyy apteekissa

Moni suomalainen kärsii nykyisin erilaisista vatsa- ja suolisto-oireista. Tämä näkyy apteekeissa, joista haetaan niihin usein apua.

Eniten helpotusta kaivataan närästykseen, happovaivoihin, ummetukseen ja ripuliin. Myös epämääräisempiin oireisiin, kuten turvotukseen ja kipuihin, kysytään neuvoja.

– Nyt kun ihmiset taas matkailevat enemmän koronarajoitusten poistuttua, ripuli- ja pahoinvointilääkkeiden myynti on kasvanut, kertoo farmaseutti Leena Äyräpää Yliopiston Apteekista.

– Myös entsyymivalmisteiden myynnissä on pientä kasvua.

Ärtyvän suolen oireyhtymää sairastaa Duodecimin Terveyskirjaston mukaan ainakin joka kymmenes suomalainen. Naisilla sitä on kaksi kertaa niin paljon kuin miehillä. Ärtyvän suolen oireyhtymässä suolen toiminta on häiriintynyt, mutta selkeää vikaa siitä ei löydy.

Sen hoitoon tarkoitettujen tuotteiden määrä on kasvanut viime vuosina.

– Ihmiset myös tietävät vatsa- ja suolistovaivojen hoitovaihtoehdoista aiempaa enemmän. Enää ei haeta pelkästään helpotusta happovaivoihin, vaan nykyisin tunnistetaan aiempaa enemmän oireita ja aiheuttajia, Äyräpää kertoo.

– Jos oireet ovat pitkäkestoisia ja vaikeita, on toki mentävä lääkäriin.

Närästys on tuttu kiusa monelle suomalaiselle. Siihen tarkoitettuja lääkkeitä myydään runsaasti.

– Närästys voi aiheuttaa voimakkaita ja kiusallisia oireita, mutta siihen on onneksi myös itsehoidon puolella hyviä lääkkeitä. Happolääkkeitä voi käyttää lyhyen aikaa, mutta jos oireet jatkuvat tai toistuvat, on syytä hakeutua lääkäriin.

Äyräpää muistuttaa, että vatsan toimintaan vaikuttaa moni muukin asia kuin ruoka. Säännöllinen, terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on toki tärkeä. Nykyisin puhutaan paljon esimerkiksi stressivatsasta.

– Liikunta, nesteen nauttiminen, lepo ja uni ovat tärkeitä myös vatsan kannalta.