Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: 30 vuotta Virossa voimassa ollut heijastinpakko on säästänyt monta ihmishenkeä – viime vuonna kuoli enää kolme jalankulkijaa

Monelle Viroon syys- tai talviaikaan matkustavalle suomalaiselle on yllätys, että heijastimen käyttö on pakollista pitkien ja pimeiden kuukausien ajan. Laki heijastimen käytön pakollisuudesta tuli Virossa voimaan jo 30 vuotta sitten.

Jalankulkijoiden käyttämä heijastin keksittiin Suomessa vuonna 1965. Ensimmäiset virolaiset heijastimet puolestaan valmisti Salvo-niminen yritys 1980-luvulla, mutta silloin niiden käyttö ei ollut vielä pakollista. Vuonna 1992 vastikään uudelleen itsenäistynyt Viro otti käyttöön uuden tieliikennelain, jossa heijastimen käyttö määrättiin pakolliseksi taajama-alueiden ulkopuolella.

Viron liikenneviraston turvallisuus- ja ennaltaehkäisyasiantuntijan Eve-Mai Valdnan mukaan heijastimen käyttö tehtiin pakolliseksi, koska pimeässä tapahtui paljon onnettomuuksia, joissa oli mukana jalankulkija.

– Jalankulkijoiden kuolemantapaukset ovat vähentyneet merkittävästi vuonna 1992 voimaan tulleen heijastinpakon ansiosta. Vielä vuonna 2011 kuolemaan johtaneita onnettomuuksia tapahtui taajama-alueen ulkopuolella yhdeksän, viime vuonna enää kolme, Valdna sanoo Viron yleisradion haastattelussa.

Vuonna 2011 laki laajennettiin koskemaan myös taajama-alueita ja kaupunkeja.

– Kaupungeissakin on paikkoja, joissa katuvalaistus on riittämätön. Lisäksi kaikki kunnat eivät käytä katuvalaistusta, Eve-Mai Valdna muistuttaa.

Kyselytutkimusten mukaan heijastimen käyttö on Virossa yhä yleisempään aikuisten keskuudessa ja lapsista lähes kaikki käyttävät heijastinta. Viimeksi vuonna 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan 95 prosenttia lapsista ja 84 prosenttia aikuisista käyttää heijastinta. Se on lähes 40 prosenttia enemmän kuin vuonna 2003.

Heijastimen käytön laiminlyönnistä voi Virossa saada 40 euron sakot. Viron poliisi- ja rajavartiolaitos PPA seuraa ja valvoo ihmisten heijastimien käyttöä päivittäin ja neuvoo tarvittaessa. PPA:n mukaan heijastimen käyttämättä jättämisestä määrättyjen sakkojen määrästä ei ole tietoa.