Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Luterilaisten määrä on Virossa tipahtanut puoleen kahdessa vuosikymmenessä – ei uskovaisten määrä puolestaan kasvaa

Viime vuonna Virossa tehdyt tuoreen väestölaskennan mukaan niinen ihmisten osuus, jotka eivät ilmaise minkäänlaista uskontoa, on kasvanut edelliseen laskentaan verrattuna, joka tehtiin vuonna 2011.

Väestölaskennan mukaan myös luterilaiseen kirkkoon kuuluvien henkilöiden määrä on laskenut, mutta ortodoksikirkko, joka on Viron suurin yksittäinen kirkkokunta, on säilyttänyt asemansa. Ortodokseja on Viron väestöstä 16 prosenttia ja luterilaisia 8 prosenttia.

Vielä vuonna 2000 virolaisista 14 prosenttia ilmoitti kuuluvansa luterilaiseen kirkkoon. Vuonna 2011 osuus oli pudonnut 10 prosenttiin ja viime vuonna osuus oli enää 8 prosenttia. Islamin uskoa noudattavien määrä on puolestaan kasvanut. Viime vuonna heidän osuutensa Viron väestöstä oli 0,5 prosenttia, kun se vielä vuonna 2011 oli vain 0,1 prosenttia.

Viroa on välillä tituleerattu Euroopan vähiten uskonnolliseksi kansaksi. Kun muissa Euroopan maissa kirkkoon kuulumisen voi sanoa olevan jonkinlainen traditio, Virossa traditio on pikemminkin kirkkoon kuulumattomuus.

Euroopan unionin tilastovirasto Eurostatin vuonna 2010 tekemän Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 20 prosenttia EU-maiden asukkaista ei uskonut jumalaan. Eniten uskonnottomia oli tuolloin Ranskassa (40 %), Tšekissä (37 %) ja Ruotsissa (34 %). Viro sijoittui listalla viidenneksi (29 %) ja Suomi kolmanneksitoista (22 %).

Viron tilastokeskuksen suorittaman väestölaskennan mukaan 29 prosenttia virolaisista noudattaa jotain uskonnollista vakaumusta, eikä määrä ole muuttunut aikaisempiin väestölaskentoihin verrattuna. Sen sijaan niiden ihmisten, joilla ei ole uskonnollista vakaumusta, on kasvanut Virossa kymmenessä vuodessa 54 prosentista 58 prosenttiin. Tutkimukseen osallistuneista 13 prosenttia ei halunnut vastata kysymykseen.

– Nousu johtuu siitä, että tällä kertaa väestölaskennassa oli vähemmän ihmisiä, jotka eivät halunneet vastata uskontokysymykseen. Voidaan siis olettaa, että heillä oli nyt selkeämpi näkemys asiasta, Viron tilastokeskuksen johtava analyytikko Terje Trasberg kommentoi asiaa tiedotteessa.

Viron tilastokeskuksen mukaan vanhemmat ihmiset ilmaisevat enemmän uskonnollisuutta kuin nuoret.

– Tutkimuksen mukaan melkein kaikissa uskonnoissa nuorempien seuraajien osuus on pienempi kuin vanhempien seuraajien, Trasberg toteaa.