Mikä ihme saa ihmisen pistämään itsensä vuodesta toiseen äärirajoille vakavan vammautumisen riskillä? Voimanoston vihdoin lopettanut ja 17 leikkausta läpikäynyt Harri Väisänen kertoo.
Ihmiskehon pisin kudossäiekimppu, räätälinlihas, reidestä poikki. Rintalihas räps. Hauiksen jänne naps. Sivureisi revennyt.
Olkapäiden nivelkapselit rats. Molemmissa hermoahtauma. Kummastakin korjattu jänteitä kolme kertaa.
Akillesjänne poks. Pakaralihaksen kiinnityskohta antautunut.
– Siinä nyt muutamia. Kaikki vammat eivät juttuun mahtuisikaan, virnistää iisalmelainen Harri Väisänen.
Viimeinen kipu viilsi Väisäsen ylävartaloa kesken maastavetotreenien heinäkuussa 2021. Kauppalistan veroisen vammalitanian alimmalle riville sai raapustaa solisluun murtuman.
– Silloin päätin, että nyt räpsähti viimeisen kerran.
Avoimen sarjan ja ikäluokkiensa maastavedon maailmanmestari ja voimanoston Euroopan mestari aloitti tavoitteellisen voimailu-urheilun vuonna 2000, kun ikää oli 25 vuotta. Ensimmäiset maailmanluokan kisat olivat Las Vegasissa, kun mittarissa oli 39 vuotta. Nyt hän on 46-vuotias ja takana on 17 leikkausta.
Väisänen treenasi tosissaan viime vuoden heinäkuuhun saakka. Mielessä oli piirtää uralle piste Suomen vahvin mies -kisoissa. Se jäi haaveeksi. Viimeisiin treenikuukausiin mahtui solisluun murtuman lisäksi takareiden ja akillesjänteen repeämät.
– Sanonta kuuluu, että kamelin selkä katkesi. Silloin tunsin täsmälleen, mitä se oikeasti tarkoittaa mielelle.
Olihan Väisänen tehnyt lopettamispäätöksen jo aiemminkin, eikä määrä jää yhden käden sormiin. Aina hän kuitenkin palasi raudan luokse.
– Vaikka tiesin ja tunsin, mitä tällainen raju laji tekee kropalle, tekemisen kipinä vain sykki. Se ei jättänyt rauhaan, vaikka kuinka yritti järjellä tukahduttaa.
Nyt Väisänen uskaltaa luvata äidilleenkin, että tällä kertaa loppu on loppu.
– Äiti on todella onnellinen. Tietysti vanhemmilla on aina huoli lapsistaan. Tiedän sen itsekin isänä.Vaimon kanssa lopettamisesta ei kotona väännetty. Väisänen sanoo kertoneensa jo seurustelun alkuaikoina, että harrastus vie aikaa – ja oman aikansa.
Kannattiko? Kysymys on Harri Väisäselle tuttu. Moni on udellut samaa – varsinkin ne, jotka tuntevat uran vaiheet. Vaikkapa sen, että penkkipunnerruksen SM-kisoissa vuonna 2019 Väisänen oli jo varmistanut oman luokkansa mestaruuden mutta halusi vielä kokeilla ennätystä. Seurauksena iso rintalihas repesi lähes kokonaan irti yläreunasta.
– Vaikka operaatiot ja kuntoutus ovat aina onnistuneet hyvin, menneet vuodet tuntuvat kipuina ja jäykkyyksinä. Mutta niin. Kyllä kannatti.
Jos Väisänen voisi nyt palata uran alkuvuosiin, hän ottaisi paremman vakuutuksen.
– Viimeistä leikkausta lukuun ottamatta olen maksanut operaatiot omasta lompakosta ja etsinyt aina parhaan spesialistin yksityiseltä puolelta.
Hän on kuitenkin tyytyväinen, sillä huonomminkin olisi voinut käydä.
– Tiedän miehiä, jotka ovat ajaneet itsensä siihen kuntoon, että ura on päättynyt hautajaisiin. Lajissa voi sattua vakavia vammoja, ja piilevät sairaudetkin paljastuvat.
Myös verenpaineet ovat suorituksen aikana tapissaan.
– Isojen suonien heikko kohta löytyy, jos se on olemassa. Kyynelkanavista on minullakin tullut joskus verta.
Kun kilpaura jäi, Harri Väisänen siirtyi crossfit-salille.
– Crossfättiä pikkupainoilla, hän kuvailee.
Kun rakenteellisia vaivoja on paljon, lihaskunnon merkitys korostuu. Väisänen sanoo suoraan, että hänen toimintakykynsä tänä päivänä on lihaksista kiinni.
– Sen takia haluan pitää sitä yllä.
Entinen elämä kurkistelee tosin vieläkin esiin, kun Väisänen intoutuu vaikkapa pomppimaan liikaa.
– Lämmittely pitää tehdä hikeen asti, muuten ei tule mitään. On myös liikkeitä, joita minä en tee.
Yksi suuri muutos on se, että Väisänen pääsee helposti lattialle istumaan ja ylöskin. Massa on sulanut 140 kilosta 117 kiloon. Tilalle on tullut ketteryyttä.
– Kun tulin crossfit-kurssille, olin hiukan poikkeava näky kurssilaisten rivissä, Väisänen nauraa.
Suurin työ on ollut kuitenkin henkisellä puolella. Vaikka uran lopettamisesta on yli vuosi, Väisänen tekee yhä surutyönsä rippeitä. Luopuminen elämäntyylistä on ollut raastavaa.
– Olen kysellyt itseltäni monta kertaa, kuka minä olen. Viime talvi oli todella vaikea. Tunsin itseni nollaksi, täysin turhaksi ja arvottomaksi. On ollut hirmuinen työmaa päästä eteenpäin.
Vaikeina hetkinä hän on miettinyt elämänsä realiteetteja. On rakas perhe, hyvä työ ja elämä ilman vakavia sairauksia.
– Nyt voin olla vain Harri Väisänen ja tehdä mitä haluan. Sen tajuamiseen meni toista vuotta. Jotkuthan eivät siitä selviä vaan juovat itsensä hengiltä.
Samalla Väisänen teki pesäeron entiseen. Lopettamispäätöksen jälkeen hän on käynyt kerran vanhalla tutulla salilla jätkiä moikkaamassa.
– Entiset tavat pitää jättää, ettei kohta huomaa, että 300 kiloa roikkuu taas sormissa. Se on vähän sama kuin yrittäisi päihteistä eroon.
Vaikka suurin unelma 400 kilon maastavetotuloksesta jäi saavuttamatta, Harri Väisänen osaa jo elää asian kanssa. Kun hän kelaa vuosia taaksepäin, kohokohta ei ole kultamitali, maailmanennätys tai Maamme-laulu.
– Hienoin hetki oli se, kun yhden kisan aikana omat vielä ärrävikaiset pojat huusivat katsomosta Isi on telästä, muut tulee pelästä.