Viime vuosina mittavan muutoksen läpikäynyt D-terminaali on Tallinnan sataman suurin matkustajaterminaali, jonka läpi kulkee vuosittain yli kuusi miljoonaa matkustajaa.
Terminaali on laivayhtiö Tallinkin käytössä, jonka alukset seilaavat sieltä niin Helsinkiin, Maarianhaminaan kuin Tukholmaankin.
Kesällä 2020 valmistui terminaalirakennuksen mittava, kaksi vuotta kestänyt remontti, jonka aikana sen tilat lähes kaksinkertaistuivat 14 000 neliömetriin. Uudistunut terminaalirakennus tarjoaa matkustajille väljemmät odotus- ja oleskelualueet sekä enemmän kahviloita ja kauppoja.
Noin 18,5 miljoonaa euroa maksaneessa remontissa otettiin huomioon myös ympäristöasiat ja kestävän kehityksen vaatimukset. Esimerkiksi osa terminaalirakennuksen energiantarpeesta katetaan nyt aurinkoenergialla ja rakennuksen sisälämpötilaa säädellään automaattisesti ulkolämpötilan mukaan.
Alkuvuodesta 2021 D-terminaalin naapuriin valmistui uusi pysäköintitalo, jossa on 385 pysäköintipaikkaa ja 20 sähköautojen latauspistettä.
Lokakuussa 2022 D-terminaalin kunnostustyöt saatiin vihdoin kokonaan päätökseen, kun terminaalin ulkoalueen remontti valmistui. Sen myötä matkustusviihtyvyys satama-alueella parani monin tavoin.
Koko D-terminaalia ympäröivä 5,2 hehtaarin kokoinen alue koki remontissa mittavan uudistuksen, jonka seurauksena terminaalin edustalle syntyi viihtyisä aukio valaistuine suihkulähteineen ja porrasmaisine ulkolavoineen. Lisäksi Uus-Sadama-kadun varteen on rakennettu isot, katetut bussipysäkit julkisen liikenteen käyttäjiä varten.
Terminaalin edustalla on myös iso pysäköintialue ja katos tilausbusseja ja niiden matkustajia varten. Lisäksi on oma lyhytaikainen pysäköintialue matkustajia terminaaliin tuoville tai sieltä hakeville henkilöautoille.
Tallinnan sataman yhteistyökumppanitakseille eli Tallink Taksolle ja Forus Taksolle on varattu oma alue terminaalin sivustalta. Sekin on varustettu katoksella, joten taksin odottaminen onnistuu mukavasti huonommallakin säällä.
Koko alue on varustettu uusilla valaistusratkaisuilla, teknisellä infrastruktuurilla ja monilla penkeillä. Alueelle on istutettu yli 100 puuta ja 3 500 pensasta viihtyisyyttä ja vihreyttä luomaan. D-terminaalilta A-terminaalille johtavan kävelysillan kupeessa on myös pieni leikkipuisto ja virkistysalue.
– Jatkossa odotamme niin paikallisten asukkaiden kuin turistienkin viettävän aikaa täällä meren rannalla ja toivomme myös tapahtumajärjestäjien hyödyntävän tätä aluetta erilaisten kaupunkilaisille suunnattujen tapahtumien järjestämiseen, Tallinnan sataman hallituksen puheenjohtajan Valdo Kalm sanoi avajaistilaisuudessa.
Tallinnan sataman D-terminaali on alun perin rakennettu vuonna 1996. Sen remontti on osa EU:n rahoittamaa Tallinnan ja Helsingin satamien Twin Port 2 -yhteishanketta.