Suomalaisia hemmotellaan jo vuoden ensimmäisellä viikolla ylimääräisellä vapaapäivällä, kun perjantaina 6. tammikuuta vietetään loppiaista, joka on Suomessa pyhäpäivä ja yleinen vapaapäivä.
Virossa tätä kirkollista juhlapäivää ei vietetä samalla tavalla kuin Suomessa, joten se ei ole vapaapäivä, eikä esimerkiksi vaikuta kauppojen, ravintoloiden tai nähtävyyksien aukioloaikoihin.
Virossa Loppiainen eli kolmen kuninkaan juhla lopettaa joulun juhlinnan ja silloin joulukuusi riisutaan koristeista. Kun kuusi on riisuttu, sen voi useimmilla paikkakunnilla kiikuttaa keräyspisteeseen, jossa järjestetään joko heti loppiaisena tai jonakin sitä seuraavina päivinä suuri kuusikokko.
Loppiaisena on Virossa myös tapana leipoa kolmen kuninkaan eli itämaantietäjien kunniaksi piirakka, johon piilotetaan herne tai papu. Sen löytäjä kruunataan sitten herne- tai papukuninkaaksi tai -kuningattareksi, jonka onni seuraavalle vuodelle on taattu!
Lue myös: Tänä vuonna arkipyhät tuovat suomalaisille enemmän ylimääräisiä vapaapäiviä kuin virolaisille
Piirakka, joka tunnetaan myös nimellä loppiaiskakku, kolmen kuninkaan kakku tai Galettes des rois on tuhtia syötävää, sillä voitaikinakuoren sisällä on mantelimassatäyte.
Eri lähteiden mukaan loppiainen on yksi vanhimmista kirkollisista juhlapäivistä, jopa jouluakin vanhempi. Sitä vietetään länsimaisissa kirkoissa itämään tietäjien Betlehemiin saapumisen muistoksi. Monissa maissa loppiaista kutsutaankin kolmen kuninkaan juhlaksi.
Loppiaista vietetään 13 päivää jouluaaton ja 12 päivää joulupäivän jälkeen. Tämä näkyy juhlapäivän erikielisissä nimissä. Ruotsiksi loppiainen on trettondagen ja englanniksi Twelfth Day.