Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

T24: Palokuolemien määrä lisääntyi Virossa viime vuonna – virolaiset kodit ovat viranomaisten mukaan edelleen palovaarallisia

Tulipaloissa menehtyi Virossa vuonna 2022 yhteensä 48 ihmistä. Se on enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna. Vuonna 2020 tulipaloissa menehtyi 36 ihmistä ja vuonna 2021 heitä menehtyi 39.

Viron pelastuslautakunnan mukaan kuolemaan johtaneet tulipalot liittyivät ihmisten jokapäiväisiin toimiin ja tottumuksiin. Pelastuslaitoksen viestintäpäällikön Silver Kuusikin mukaan tilastot todistavat virolaisten kotien olevan edelleen palovaarallisia.

– Kuolemaan johtaneiden tulipaljon pääasiallisia syitä tarkasteltaessa ensimmäisenä esiin nousee tupakointi ja sitten sähköpalot ja lämmitys, Kuusik sanoo Viron yleisradion haastattelussa.

Kun tarkastellaan Virossa keskimääräisen tulipalon uhrin profiilia kuluneelta vuodelta, niin kyseessä on yleensä yli 60-vuotias henkilö, joista kolme neljäsosaa on miehiä ja yli puolet joko päihtyneitä tai heissä on päihtymisen merkkejä.

Viron pelastuslaisto tekee vuosittain 22 000 kotikäyntiä rakennusten paloturvallisuuden tarkastamiseksi. Vaikka palovaroittimet ovat olleet Virossa pakollisia jo yli 10 vuoden ajan, jokaisessa kodissa ei vieläkään ole sellaista.

– Monet ovat edelleen yllättyneitä siitä, että heillä pitää olla savuun reagoiva palovaroitin. Toiset taas vievät varoittimen ulos, kun haluavat tupakoida sisätiloissa. Heille pitää selittää, että palovaroittimen pitää pysyä katossa ja ihmisen mennä ulos tupakoimaan, Tarton maakunnassa toimivan Tabiveren palokunnan päällikkö Kaido Veske kertoo.

Ongelmana on myös palovaroittimien hinta. Ne maksavat Virossa kymmenestä muutamaan sataan euroon ja moni pitää niitä liian kalliina.