Viron hallituksen joulukuussa tekemän päätöksen ansiosta minimipalkka nousi Virossa vuoden 2023 alussa 725 euroon, mikä on 71 euroa aiempaa enemmän. Vähimmäistuntipalkka nousi samalla 4,30 euroon.
EU-direktiivin antama suositus oikeudenmukaisesta minimipalkasta luo Virolle paineita minimipalkan nopeammasta nostamisesta.
– Minimipalkan nostaminen on tärkeää, sillä se auttaa parantamaan vähäosaisten tilannetta. Virossa kohtuullinen minimipalkka voisi olla ensi vuonna 900 euroa ja muutaman vuoden kuluttua 1200 euroa. Nopeammasta korotustahdista voitaisi sopia ensi vuonna, Viron terveys- ja työministeri Peep Peterson sanoo.
Viron vero- ja tullihallituksen mukaan maassa oli vuoden 2022 kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana 15 900 työntekijää, jotka ansaitsivat 654 euron vähimmäispalkan verran. Määrä on 3,3 prosenttia kaikista työntekijöistä. Lisäksi 17 250 kokoaikaista työntekijää ansaitsi 655–724 euron kuukausipalkkaa. Heidän osuutensa on 3,5 prosenttia kaikista työntekijöistä.
Lue myös: Virossa minimipalkka nousee vuonna 2023
Viron valtiovarainministeriön mukaan minimipalkan korotus 71 eurolla 725 euroon tuo 16 miljoonaa euroa lisää verotuloja valtion talousarvioon.